Presidentti Martti
Ahtisaari uskoo hyvien ihmisten voimaan
Mikä merkitys kehitysmaille on
ollut niiden kehitysyhteistyöllä Suomen kanssa?
Kehitysmaille yhteistyömme on merkinnyt
kanssakäymistä pienen valtion kanssa, joka suhtautuu vakavasti demokratiaan ja
sukupuolten tasa-arvoon. Myös sillä, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut
maa, on ollut merkitystä.
Olemme vuosien varrella oppineet
suhtautumaan luontevasti yhteistyökumppaneihimme. Alussa emme sitä osanneet.
Kehitysyhteistyö oli opettelua puolin ja toisin.
Kehitysmaat ovat voineet kokea Suomen
maana, jolla on tarjota korkeata ammattitaitoa. Luonnollisesti tähän kuvaan ovat
vaikuttaneet kaikki ihmisten väliset suhteet.
Tärkeätä on ollut kanssakäymisen
pitkäjänteisyys. Omasta puolestanikin voin sanoa, että olen tehnyt kehitysmaissa monen
henkilön kanssa yhteistyötä vuosikymmeniä ja saanut sieltä parhaita ystäviäni.
Se, että Suomella ei ole ollut
siirtomaita, on tietysti hyvä asia. Se merkitsee kuitenkin myös sitä, ettei meillä
ollut alkuun paljon tietoakaan, jota oli entisillä siirtomaavalloilla.
Toivon, että meissä on avun antajamaana
riittävästi herkkyyttä ylläpitämään oikealla tavalla suhteita avun
vastaanottajamaihin.
Mikä merkitys Suomen harjoittamalla
kehitysyhteistyöllä on ollut Suomen kansainväliselle asemalle?
Alkuun vetosimme siihen, mitä muut
Pohjoismaat olivat tekemässä kehitysmaissa. Opettelimme kehitysyhteistyötä yhteisissä
hankkeissa Tansaniassa ja Keniassa. Saimme muilta Pohjoismailta paljon valmiiksi
mietittyjä näkemyksiä. Maaryhmään, johon samaistuimme, kuuluivat myös Hollanti ja
Kanada.
Itse olen oikeastaan pohjoismaisen
yhteistyön tuote. Minulle monet sen puitteissa 1960-luvulla alkaneet ihmissuhteet ovat
säilyneet tähän päivään asti.
Se, että kehitysyhteistyömme
määrärahat ovat niin paljon jäljessä kansainvälisestä suosituksesta, aiheuttaa
hiukan ongelmia, vaikka olemmekin OECD-maiden keskitasolla.
Nousisiko Suomen painoarvo
kansainvälisessä yhteisössä, jos Suomi kaksinkertaistaisi kehitysyhteistyön
määrärahojensa bruttokansantulo-osuuden?
Totta ihmeessä, sillä rahalla voi
myös harjoittaa politiikkaa. Esimerkiksi ympäristöpolitiikassa, ihmisoikeuksissa ja
tasa-arvossa on paljon hyviä pyrkimyksiä, joiden toteuttaminen vaatii rahaa. Sama koskee
puhtaasti kehitykseen vaikuttamista. On olemassa monenlaista toimintaa, jolla voi olla
ratkaiseva merkitys kehitykseen, kuten aids-kampanjat.
Kun maa toteuttaa sen, mihin on sitoutunut,
maa myös saa sellaisen maineen.
En kuulu niihin, joiden mielestä Suomen
olisi ajettava tiukasti vain omia etujaan. Sehän johtaisi ihan mahdottomaan maailmaan,
jos kaikki toimisivat niin. Ellei Suomi ajaisi laaja-alaista politiikkaa, omien etujen
tiukka ajaminen ei johtaisi toivottuihin tuloksiin. Maailma ei ole sellainen, että
voisimme keskittyä vain meille ehdottoman tärkeisiin asioihin. Saavuttaaksemme meille
elintärkeät tavoitteet, meidän on harjoitettava laaja-alaista ulko- ja
turvallisuuspolitiikkaa, johon luonnollisesti lasken myös kehitysyhteistyön.
Mitä Suomi ja suomalaiset ovat
oppineet harjoittamastaan kehitysyhteistyöstä?
Ehkä jokainen meistä, joka on tehnyt
käytännön kenttätyötä, ymmärtää saaneensa siitä todennäköisesti paljon
enemmän kuin avun vastaanottajat. Yksilötasolla kehitysyhteistyö on antanut
suomalaisille tekijöilleen hyvin haasteellisia tehtäviä.
Maana taas kehitysyhteistyön kokemuksemme
ovat luoneet vahvan pohjan osallistumisellemme keskusteluun näistä asioista
kansainvälisillä foorumeilla, kuten YK:ssa ja kehitysrahoituslaitoksissa. Ellei meillä
olisi ollut laajaa kahdenvälistä kehitysyhteistyötä, roolimme kansainvälisen
yhteistyön kehittämiskeskusteluissa olisi ollut keinotekoinen.
Nyt valmiutemme ovat aivan toiset kuin
1965, jolloin kansainvälisen kehitysavun toimisto perustettiin.
Miten Suomen kehitysyhteistyön laatu
on muuttunut 1965-2005?
Ratkaiseva muutos on tapahtumassa siinä,
että projektikeskeisestä toiminnasta ollaan siirtymässä sektoritukeen. Se myös
kertoo, että luottamus yhteistyökumppaneitamme kohtaan on kasvanut.
On hyvä, että olemme EU:n jäseniä,
koska unionin kautta kehitysyhteistyöhön ohjataan huomattavia rahavirtoja. Olemme mukana
vaikuttamassa niiden käyttöön.
Työtä tehostaisi se, että avunantajamaat
lisäisivät toimintansa keskinäistä koordinointia. Pelkästään eri maiden erilaisten
valtuuskuntien yhdistäminen, vaikkapa sektorikohtaisesti, säästäisi huomattavasti
kehitysmaiden ministereiden ja virkamiesten aikaa muiden tehtäviensä hoitoon.
Jo kauan sitten keskustelumme kumppaniemme
kanssa kehitysmaissa muuttui varsin rehelliseksi. Emme ole pyrkineet rajoittamaan heidän
vaihtoehtojaan, mutta olemme voineet sanoa, että mielestämme jotkut tietyt ratkaisut
eivät johda odotettuihin tuloksiin.
Juuri yhteistyön pitkäaikaisuus on luonut
pohjan rehelliselle vuoropuhelulle. On luotava järjestelmiä, jotka edistävät
pitkäaikaisten suhteiden syntyä. Hyviä työmuotoja ovat keskinäiset konsultaatiot ja
vierailut.
Miten kehitysyhteistyön määrärahat
tulisi jakaa "kovien" taloudellisten ja "pehmeiden" sosiaalisten
käyttötarkoitusten kesken?
Tämä on onneton kysymyksenasettelu. Minun
maailmassani ei ole "kovia", eikä "pehmeitä" aloja. Kaiken toiminnan
tarkoituksena on nostaa kehitysmaat jaloilleen, saada ne tulemaan toimeen itsenäisesti.
Päämääränä on kestävä kehitys. Kehitysyhteistyössä lähtökohtana ovat
kehitysmaiden prioriteetit edellyttäen, että niistä on päädytty yhteisymmärrykseen.
Jos kaikki avunantajat keskittyivät
sosiaalisektoriin, eikä taloudesta huolehdittaisi, kaikki romahtaisi avun loputtua.
Minusta voittopuolisesti pitää
kiinnittää huomiota talouteen. Hallituksilla täytyy olla verotuloja, jotta ne voivat
ylipäätään toimia. Sitä paitsi kehitysmaille, kuten teollisuusmaillekin, yritysten
verotus on väline kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa.
Terveydenhuollon on oltava sillä tasolla,
etteivät terveysongelmat muodostu esteeksi taloudelliselle kasvulle. Koulutusta
kehittäviä ponnistuksiakin on autettava.
Jos avunantajat huolehtisivat vain
"pehmeistä" sektoreista, he tekisivät kehitysmaille karhunpalveluksen, sillä
se vain jatkaisi niiden riippuvuutta vauraista maista.
Tansanian syrjäseudulla tutustuin
aikoinaan Suomen Lähetysseuran lähettämien terveydenhuollon ammattilaisten työhön.
Elleivät he olisi olleet siellä, paikalliset ihmiset olisivat jääneet kokonaan ilman
ammattiapua.
Toisessa kokemuksessani Tansaniassa
koulumaksun määrääminen alkoi rajoittaa köyhien perheiden lasten koulunkäyntiä.
Sitten, kun Tansanialle oli annettu anteeksi sen ulkomaista velkaa, valtiolla oli taas
rahaa perusopetukseen. Sen ansiosta ensimmäiselle luokalle tuli 11-vuotiaitakin, jotka
eivät perheidensä rahattomuuden vuoksi olleet aiemmin voineet lähteä kouluun.
Mikä merkitys kehitysyhteistyöllä on
köyhyyden puolittamistavoitteen saavuttamiselle?
Onhan sillä oma osuutensa, mutta
kauppapolitiikalla on vielä suurempi merkitys kuin kehitysyhteistyöllä. Jos me
teollisuusmaina vaadimme tuotteillemme ja palveluillemme pääsyä kehitysmaiden
markkinoille, mutta emme pidä niiden tuotteita tervetulleina omilla markkinoillamme, koko
toiminta vaikuttaa näennäispuuhastelulta.
Miten näette kriisinhallinnan ja
kehitysyhteistyön yhteyden?
Kun akuutti kriisi vallitsee, kriisi on
saatava loppumaan. Näin on esimerkiksi Sudanissa, jossa ihmisiä tapetaan surutta.
Kriisin hallinta ja ratkaiseminen luovat edellytyksiä avun antamiselle.
Jälleenrakennustyö ja luottamuksen
voittaminen taas vaativat pitkiä aikoja. Osapuolten pitää tavata, puhua ja luoda
mekanismeja, joilla molemmin puolin voidaan valvoa sopimusten toteutumista. Pelkillä
sopimusten allekirjoittamisilla ei saada aikaan mitään pysyvää.
Kehitysyhteistyövaroja voidaan käyttää
kriisien hallintaan muissakin muodoissa kuin humanitaarisena apuna.
Kannatatteko Suomen kehitysyhteistyön
määrärahojen nostamista hallitusohjelman mukaisesti 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta
vuoteen 2010 mennessä?
Kyllä kannatan. Sitä mukaa, kun talouteen
tulee joustoa, toivon, että pääsemme asetettuun tavoitteeseen. Ymmärrän kuitenkin,
että heikot taloussuhdanteet otetaan vastaavasti huomioon määrärahapäätöksissä.
Toisaalta olen Suomessa aina ollut
vaikuttunut kansalaisten anteliaisuudesta. Ihmiset antavat vähästäänkin, kuten
viimeksi Aasian katastrofin jälkeen. Se on hyvä piirre.
Kansalaisten yhteiskunnallinen vastuuntunne
on Suomessa korkealla tasolla. Melkein voidaan sanoa, että on epäsuhta virallisen Suomen
ja kansalaisten auttamishalun välillä.
Se minua kuitenkin harmittaa, että hyvät
ihmiset pysyvät niin hiljaa, eivätkä vaadi poliitikoilta kehitysyhteistyövarojen
korottamista. Olen aina patistellut hyviä hiljaisia ihmisiä tulemaan ulos
mielipiteineen.
Haastattelu on tehty 2. helmikuuta 2005
|