Muut jutut | Other stories Espanja suosii Latinalaista
Amerikkaa
Kehitys (15.06.2010 - Juhani Artto) Vuosina
2002-2008 Espanja peräti nelinkertaisti kehitysyhteistyön määrärahansa. Sen ansiosta
Espanjasta tuli seitsemänneksi suurin kehitysavun antajamaa. Osuus bruttokansantulosta
nousi 0,26 prosentista 0,45 prosenttiin. Viime vuonna määrärahoja hieman supistettiin.
Kehy-määrärahojen osuus bruttokansantulosta nousi silti 0,46 prosenttiin, sillä
bruttokansantulo laski yli 6 prosenttia. Useita vuosia sitten parlamentissa edustettuna
olevat puolueet asettivat kansalaisten tukemana tavoitteeksi nostaa kehitysavun BKTL-osuus
0,7 prosenttiin jo vuonna 2012. Silloin päättäjillä ei ollut tietoa syksyllä 2008
alkaneesta kansainvälisestä taantumasta. Nyt tavoitteen saavuttaminen tuntuu
mahdottomalta, sillä kansainvälinen taantuma on iskenyt pahasti Espanjan talouteen.
Australia auttaa kehittämään hyvää hallintoa
Kehitys (15.03.2010 -
Juhani Artto) Australia on asettanut kehitysyhteistyölleen kaksi keskeistä
päämäärää. Sen on autettava kehitysmaita vähentämään köyhyyttä ja etenemään
kohti kestävää kehitystä. Lisäehtona on, että yhteistyön on oltava sopusoinnussa
Australian kansallisten etujen kanssa. Auttamalla vahvistamaan yhteiskuntia ja
vakauttamaan hallituksia parannamme omia taloudellisia ja turvallisuusetujamme,
Australia perustelee linjaansa. Sen sovellutuksena
Australia on käyttänyt 2000-luvulla runsaasti kehy-varoja kumppanuusmaiden hallinnon
kehittämiseen. Suurimmillaan se vei jopa runsaan kolmanneksen määrärahoista.
Ruotsi loistava esimerkki
muulle maailmalle
Kehitys (18.12.2009 - Juhani Artto) Ruotsi
on käyttänyt ja käyttää 2006-2010 vuosittain melko tarkasti prosentin
bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Edes syksyllä 2008 alkanut taantuma ei ole
horjuttanut tätä asetelmaa. OECD:n kehitysyhteistyökomitealla DAC:lla oli siten vankat
perusteet, kun se viime heinäkuussa luonnehti Ruotsin kehitysyhteistyön
määrärahalinjaa loistavaksi esimerkiksi muulle maailmalle.
Teekkarista taistolaiseksi
ORD (17.10.2009 - Juhani Artto)
Itsenäisyyspäivän aattona 1969 Dipolin yhdessä kokoushuoneessa oli koolla
parikymmentä teekkaria. Perustimme Otaniemen kansandemokraatit järjestön (OKA),
joka hieman myöhemmin hyväksyttiin Vasemmistoliiton edeltäjän SKDL:n
jäsenjärjestöksi. Järjestäydyimme toimiaksemme tehokkaasti paremman maailman
puolesta. Olimme vietnamilaisten puolella jenkkejä vastaan, mustien rinnalla
apartheid-valkoisia vastaan, parempia palkkoja lakolla ajaneiden työläisten puolella
kapitalisteja vastaan. Tuimme sosiaaliturvan kehittämistä. Monella meistä oli kokemusta
kamppailusta korkeakoulujen hallinnon uudistamiseksi henkilö ja ääni periaatteen
pohjalta. Kannatimme sosialismia, mutta konkreettiset tavoitteemme eivät olleet
erityisen vasemmistolaisia.
Irlanti nousi komeasti, supistaa
kivuliaasti
Kehitys (25.09.2009 - Juhani Artto) OECD:n
kehitysyhteistyökomitean DAC:n asiantuntijat esittivät huhtikuun lopulla arvionsa
Irlannin kehitysyhteistyöstä. Se oli irlantilaisille mieluisaa luettavaa. Arvioijat
kehuivat irlantilaisten poikkeuksellisen voimakasta keskittymistä Afrikan köyhiin maihin
ja kykyä lisätä avun tehokkuutta. Myös johdonmukaisuus on kehittynyt myönteisesti
sitten vuoden 2003, jolloin DAC:n asiantuntijat edellisen kerran analysoivat Irlannin
kehitysyhteistyötä. Irlantia poikkeuksellisen voimakkaasti kurittava kansainvälinen
talouskriisi on kuitenkin kääntänyt kehitysavun määrärahat jyrkkään laskuun.
Heinäkuusta 2008 huhtikuuhun 2009 Irlannin hallitus supisti kehy-rahoja neljällä eri
päätöksellä yhteensä 255 miljoonaa euroa. Supistusten jälkeen tämän vuoden
budjetti on painunut alle 700 miljoonan euron. Elokuun alussa irlantilaiset asiantuntijat
arvioivat, että kehitysyhteistyön määrärahojen BKTL-osuus putoaa tänä vuonna 0,48
prosentin.
EU:n ja AKT-maiden neuvottelut EPA-sopimuksista
etenevät verkkaisesti
global.finland.fi (30.06.2009 - Juhani Artto) Euroopan unioni
ja 77 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren kehitysmaata (AKT-maat) alkoivat neuvotella
taloudellisista kumppanuussopimuksista eli EPA-sopimuksista (Economic Partnership
Agreements) syyskuussa 2002. Ensimmäinen sopimus saatiin valmiiksi vuonna 2007. Loput
viisi sopimusta ovat vielä kesken. EPA-sopimusneuvottelujen alkaessa
kaikkien osapuolien tiedossa oli, että neuvotteluista tulee mutkikkaat ja pitkät.
Kehitysavun määrä on noussut lupaavasti 2000-luvulla
Kehitys (08.06.2009 - Juhani Artto)
Maaliskuun lopulla uutisissa ympäri maailmaa kerrottiin, että kehitysavun määrä nousi
viime vuonna suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin, 120 miljardiin Yhdysvaltojen dollariin.
Muhkealla summalla tarkoitettiin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön
OECD:n kehitysapukomitean DACin 22 jäsenmaan julkisen kehitysavun nettoarvoa. Jos
rahanarvon ja valuuttakurssien muutokset otetaan huomioon, DAC-maiden viime vuoden 120
miljardia dollaria virallista kehitysapua jäi hieman vuoden 2005 tason alapuolelle. Silti
uudesta ennätyksestä puhumiselle on perusteita, sillä vuonna 2005 kehitysapua
paisuttivat poikkeuksellisen mittavat velkojen anteeksiannot.
Venäjä on palannut kehitysavun antajamaaksi
Kehitys (08.06.2009 - Juhani Artto) Venäjän rooli
kansainvälisessä kehitysyhteistyössä on vaihdellut poikkeuksellisella tavalla. Kylmän
sodan vuosikymmeninä Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto kuului kehitysavun suurimpiin
antajiin. Neuvostoliiton vuoden 1991 hajoamisen jälkeen Venäjä on kansainvälisellä
areenalla osittain jatkanut Neuvostoliiton roolin perillisenä. Kehitysyhteistyössä se
on näkynyt ennen muuta Neuvostoliitolta periytyneiden saatavien mitätöimisenä.
Euroopasta viedään elektroniikkaromua laittomasti kehitysmaihin
SASK (28.04.2009 - Juhani Artto)
Käytöstä poistetut tietokoneet, kännykät, jääkaapit, akut, paristot ja pesukoneet
ovat ongelmajätettä. EU on kieltänyt niiden viennin suojatakseen kehitysmaita
elektroniikkaromuun sisältyviltä terveys- ja ympäristöriskeiltä. Vientikieltoa
kuitenkin rikotaan laajasti. Se ilmenee SwedWatchin äskettäin julkaisemasta
selvityksestä Out of control. E-waste trade flows from the EU to developing
countries. Laiton vienti naamioidaan käyttökelpoisten tuotteiden toimituksiksi.
Nälkäkatastrofi on jatkunut globaalin talouskriisin varjossa
SASK (02.04.2009 - Juhani Artto)
Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC julkaisi maaliskuun lopulla raportin maailman
nälkäongelmasta. Maailman suurimpien talousmahtien G20-ryhmän kokouksen aattona
tutkimus muistutti, että lähes miljardi ihmistä kärsii aliravitsemuksesta ja elää
äärimmäisen niukoissa oloissa. Muistutus on todella tarpeen, koska syksyllä 2008
puhjennut globaali finanssi- ja talouskriisi on jättänyt tuhoisan nälkäkriisin
varjoonsa.
Tekki korostaa muuttumisen kokemuksiaan
Kehitys (06.03.2009 - Juhani Artto) Vaikka
Tekki on Euroopassa keskikokoinen maa ja melko uusi toimija kansainvälisellä
kehitysareenalla, olen vakuuttunut, että Tekillä on paljon annettavaa. Näin
julisti viime syksynä Tekin apulaisulkoministeri Jan Kohout esitellessään
Tekin EU-puheenjohtajuuden (tammi-kesäkuu 2009) kehitysyhteistyön pääkohtia.
Tämä johtuu ennen muuta ainutlaatuisista kehitys- ja
muuttumiskokemuksistamme, ministeri perusteli.
Kehitysmaiden nousu on muuttanut
suomalaisten asiantuntijoiden kysyntää
Kehitys (06.03.2009 - Juhani Artto)
Suomalaiselle asiantuntijalle on edelleen runsaasti käyttöä kehitysmaissa ja
kehitystyötä tekevissä kansainvälisissä organisaatioissa, kuten YK:n
erityisjärjestöissä. Tarpeen laatu ja määrä ovat kuitenkin muuttuneet
merkittävästi julkisen kehitysavun ja yhteistyön alkuvuosien jälkeen. Muutoksen
suurin syy on ilahduttava. Kehitysmailla on nyt omasta takaa asiantuntijoita ja osaajia
suureen osaan tehtävistä, joihin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten piti rekrytoida
tekijöitä teollisuusmaista. Kahdenvälisen kehitysyhteistyön henkilöstöpolitiikan se
on suorastaan mullistanut, ja kilpailu kansainvälisten järjestöjen ylemmistä
nimityksistä on entisestään kiristynyt.
Kiina uskoo nopean kasvunsa jatkuvan 2009
SASK (05.03.2009 - Juhani Artto) Huolimatta
kansainvälisestä talouskriisistä ripeä taloudellinen kasvu jatkuu Kiinassa. Maan johto
arvioi, että Kiina yltää tänä vuonna noin 8 prosentin kasvuun. Viime vuoden
viimeisellä neljänneksellä kasvu painui alle 7 prosenttiin. Kiinan kehitysnäkymät
ovat esillä keskiviikkona Beijingissä alkaneessa kansankongressin kokouksessa. Sen
työlistalla on muun muassa vuoden 2009 budjetti. Keskushallinnon budjettia aiotaan
kasvattaa 24 prosenttia viime vuodesta. Sillä luodaan nopean kasvun edellytyksiä
tilanteessa, jossa vientimarkkinoiden lama rajoittaa vakavasti myös Kiinan viennin
kehitystä. Kansankongressille esitetyssä yhteenvedossa arvioidaan, että vienti ja
tuonti laajenevat yhteensä 8 prosenttia.
Rikkaiden maiden pelastus- ja elvytyspaketit
askarruttavat kehitysmaita
SASK (23.02.2009 - Juhani Artto) Viime
kuukausina niin rikkaiden valtioiden kuin kehitysmaidenkin johtajat ovat puheissaan
varoittaneet protektionismista eli tuontisuojan lisäämisestä. Protektionismi vaikeuttaa
talouskriisin ratkaisemista, he ovat opastaneet, usein 1930-luvun suuren laman opetuksiin
vedoten. Näistä esiintymisistä huolimatta rikkaat maat ovat tehneet viime syksyn
jälkeen mittavia ratkaisuja, jotka monen kehitysmaan mielestä heikentävät
kehitysmaiden asemaa kansainvälisessä taloudessa. Kehitysmaiden edustajat ovat
leimanneet protektionistiseksi varsinkin Yhdysvaltojen äskettäisen lähes 800 miljardin
dollarin elvytyspakettiin sisältyvän osta yhdysvaltalaista ehdon. Sen
mukaan perusrakenteiden kunnostamiseen ja kehittämiseen varattuihin jättimäisiin
määrärahoihin pääsee käsiksi vain suosimalla yhdysvaltalaisia tuotteita.
IMF ennustaa Afrikalle yli 3 prosentin kasvua
SASK (06.02.2009 - Juhani Artto)
Kansainvälinen talouskriisi puree Afrikkaakin toisin kuin moni asiantuntija viime
syksynä esitti. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuoreen ennusteen mukaan Saharan
eteläpuolisen Afrikan talous kasvaa tänä vuonna vähän yli kolme prosenttia. Vielä
syksyllä IMF ennusti alueelle yli kuuden prosentin nousua. Kasvun hidastuminen johtuu
ennen muuta vientituotteiden hintojen laskusta ja kysynnän vähenemisestä. Myös
ulkomaisten sijoittajien aktiivisuus Afrikan suuntaan on laimentunut.
Saksa kaukana apulupauksistaan
Kehitys (10.12.2008 - Juhani Artto) Saksan
kehitysyhteistyön määrärahojen BKT-osuudesta piirretty käyrä muistuttaa
vuoristorataa. Vuosien 2005-2007 osuus (0,36-0,37 prosenttia) edustaa keskitasoa. Sitä
edelsi vuosina 1997-2004 jakso, joka oli selvästi matalin (0,26-0,28 prosenttia)
1960-luvun puolivälistä alkavassa tilastossa. Alamäki alkoi jo ennen vuonna 1990
toteutettua Saksojen yhdistymistä, mutta sen jälkeen kehitysapurahojen BKT-osuus
supistui jyrkästi lähes vuosikymmenen ajan. Huippulukemat rekisteröitiin vuosina
1979-1985 (0,43-0,47 prosenttia). Jakso 1966-1978 koostuu useasta isohkosta noususta ja
laskusta 0,31 prosentin ja 0,42 prosentin välillä.
Köyhiä on paljon luultua
enemmän
Kehitys (10.12.2008 - Juhani Artto)
Maailmanpankki on pannut köyhien määrää koskevat tilastot uusiksi. Elokuussa
julkaistun tutkimuksen* mukaan köyhiä oli 1981-2005 huomattavasti enemmän kuin aiemmin
pääteltiin. Sen sijaan tutkimuksen toinen keskeinen johtopäätös on myönteinen.
Mahdollisuudet puolittaa köyhien osuus vuoteen 2015 mennessä ovat yhä olemassa.
Köyhyysluvut mullistuivat ennen muuta sen vuoksi, että vuotta 2005 koskeva maiden
hintavertailu osoitti elämisen kustannukset kehitysmaissa aiempia käsityksiä
korkeammiksi.
Aliravittujen määrä nousi jyrkästi
Kehitys (10.12.2008 - Juhani Artto)
Aliravittujen määrä lisääntyi 75 miljoonalla ihmisellä vuonna 2007 nousten 923
miljoonaan, maailman elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi alustavasti lokakuussa
2008. Muutos on jyrkkä, sillä määrä lisääntyi vain 6 miljoonalla vertailujaksojen
1990-1992 ja 2003-2005 välillä (842 miljoonasta 848 miljoonaan). Tilanne synkkeni vuonna
2007 huomattavasti pääasiassa elintarvikkeiden hintojen nousun vuoksi, FAO päättelee.
Järjestön mukaan kroonisesti nälkäisten määrän kasvu todennäköisesti jatkui
vuoden 2008 alkukuukausina, koska silloin elintarvikkeiden hinnat yhä nousivat.
EU:n ja Karibian EPA-sopimus allekirjoitettiin
global.finland (17.10.2008 - Juhani Artto)
EU:n ja Karibian maiden välinen laaja-alainen taloudellinen kumppanuussopimus (EPA)
allekirjoitettiin keskiviikkona Barbadoksella. Sopimusasiakirja koostuu 250 artiklasta ja
käsittää pari tuhatta sivua sopimustekstiä. Sopimuksella säännellään osapuolten
välistä tavara- ja palvelukauppaa, investointeja, kilpailuehtoja, innovaatiotoimintaa,
aineettomien hyödykkeiden omistusoikeuksia sekä julkisia hankintoja. Lisäksi sopimus
luo kehykset EU:n ja Karibian maiden keskinäiselle kehitysyhteistyölle.Sopimus lopettaa
EU-markkinoilla Karibian maiden tuotteiden vientirajoitukset lukuunottamatta sokeria ja
riisiä. Niiden vapaakauppa alkaa lyhyen siirtymäajan jälkeen. Karibian maat voivat
suojella hauraita tuotantoalojaan siirtymäajoin, jotka pisimmällään ulottuvat yli 25
vuoden päähän.
Objektiivista, puolueellista
Journalisti (09.10.2008 - Juhani Artto)
Rikonko jatkuvasti Journalistin ohjeita? Niiden mukaan kritiikin kohteelle tulisi
varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä. En anna palstatilaa
arvosteluni kohteille, kun teen juttuja ay-aktiivien murhista Kolumbiassa tai
lapsityövoiman hyödyntäjistä Kiinassa tai valtiollisen työsuojelun voimavarojen
rajusta supistuksesta Suomessa. Kerron paperittomien työläisten
nälkäpalkoista Tukholman pesuloissa antamatta kritiikin kohteiden selittää.
Asianajojournalismia, siis. Asianajournalismi on huonoa journalismia, koska se ei
ole objektiivista, eräs kollega vastasi äskettäin kyselyyni. Hän päätteli
väärin. Asianajournalismi voi toki olla sekä objektiivista että hyvää. Sen sijaan se
ei voi olla puolueetonta, sillä puolueellisuus alkaa jo aiheen valinnasta. Journalistin
ohjeet korostavat kansalaisten oikeutta saada tietää, mitä yhteiskunnassa
tapahtuu.
Latvia auttaa Moldovaa,
Ukrainaa ja Georgiaa
Kehitys (18.09.2008 - Juhani Artto) Latvia
käytti viime vuonna viralliseen kehitysyhteistyöhön lähes kahdeksan kertaa enemmän
rahaa kuin vuonna 2001. Samalla ajanjaksolla kehy-määrärahojen osuus
bruttokansantulosta kasvoi kolminkertaiseksi. Ensimmäinen kehitysprojekti Afganistanissa,
jossa olosuhteet ovat erityisen vaikeat, valmistui toukokuussa 2008. Näin ilmaistuna
eteenpäinmeno on ollut vaikuttavaa. Mittasuhteet ovat kuitenkin vaatimattomat. Viime
vuonna määrärahat nousivat 11,6 miljoonaa euroon. Suomessa yksin Kirkon Ulkomaanavun
kehy-budjetti oli lähes lähes kaksi kertaa suurempi kuin 2,4 miljoonan asukkaan Baltian
maan. Vuonna 2007 virallisen kehitysavun osuus Latvian bruttokansantulosta oli 0,06
prosenttia. Kaksi vuotta aiemmin osuus käväisi 0,07 prosentissa.
Avun osuus kehitysrahoituksesta pienentynyt jyrkästi
Kehitys (18.09.2008 - Juhani Artto) Vuonna
1995 vauraat maat käyttivät noin 60 miljardia dollaria kehitysyhteistyöhön. Yhtä
suuri summa kertyi sekä ulkomaisista nettosijoituksista kehitysmaihin että ulkomailla
työskennelleiden kehitysmaiden kansalaisten rahalähetyksistä kotimaahansa
(remittances). Sen jälkeen sijoitukset ja rahalähetykset ovat kasvaneet huomattavasti
nopeammin kuin kehitysyhteistyön määrärahat. Vuonna 2006 sijoitukset olivat
kehitysapuun verrattuna yli kaksinkertaiset ja rahalähetysten arvo lähes
kaksinkertainen. Vuonna 2007 rahalähetysten dollariarvon nopea kasvu jatkui. Se nousi 240
miljardiin. Kehitysavun dollarimäärä pysyi lähes muuttumattomana runsaassa 100
miljardissa dollarissa. - Lähde: World Trade Report 2008, WTO heinäkuu 2008 (sivu 52/204)
Uutuudet laajentavat vielä
niukasti kehitysrahoitusta
Kehitys (18.09.2008 - Juhani Artto) Kuusi
vuotta sitten Monterreyssä Meksikossa kehitysrahoituksen ongelmia käsiteltiin
optimistisessa hengessä. Sitä ruokkivat rikkaiden maiden lupaukset lisätä tuntuvasti
kehitysyhteistyönsä määrärahoja ja uusien avunantajien (emerging donors) esiinmarssi.
Lisäksi uskoa parempaan virittivät aloitteet kehitysrahoituksen uusiksi
hankintatavoiksi. Dohassa 29.11.-2.12.2008 järjestettävän seurantakonferenssin
lähestyessä Monterreyn optimismista on jäljellä vain rippeet. OECD:n
kehitysyhteistyökomitean muodostavat avunantajat ns. DAC-maat eivät ole lähelläkään
uraa, joka johtaisi Monterreyn aikoihin ja sen jälkeen annettujen lupausten
toteutumiseen. Vuonna 2007 DAC-maiden virallisen kehitysavun BKTL-osuus laski 0,31
prosentista 0,28 prosenttiin. DAC-maiden ontuminen varjostaa pahasti koko
kehitysyhteistyön näkymiä, koska DAC-maiden osuus kaikista kehitysyhteistyörahoista on
yhä noin 90 prosenttia. Myöskään uusiin avunantajiin ja kehitysrahoituksen
innovatiivisiin uutuuksiin Monterreyssä asetetut odotukset eivät ole
täyttyneet.
Gatesit ja Buffett
Kehitys (18.09.2008 - Juhani Artto) Bill ja
Melinda Gatesin säätiö käyttää ensi vuonna ja vuosittain 2010-luvulla 3,5 miljardia
dollaria kehitysmaita ja Yhdysvaltojen vähäosaisia hyödyttäviin tarkoituksiin.
Vuosittainen määrä on lähes yhtä suuri kuin Italian, Kanadan tai Norjan virallinen
kehitysapu vuonna 2007. Vuoden 1994 alusta maaliskuun 2008 loppuun säätiö jakoi 11,2
miljardia dollaria Global development ja Global health
ohjelmiensa kautta. Näin ollen säätiö rahoitti kehitysmaiden olojen paranemista
keskimäärin 840 miljoonalla dollarilla vuodessa. Se ylitti Suomen virallisen kehitysavun
määrän samalla ajanjaksolla.
Mutkikas asetelma leimaa EU:n
ja AKT-maiden EPA-neuvotteluja
global.finland (16.06.2008 - Juhani Artto)
Taloudelliset kumppanuussopimukset (Economic Partnership Agreements, EPAs) kuuluivat
12-13. kesäkuuta Addis Abebassa EU:n ja AKT-maiden yhteisen ministerineuvoston keskeisiin
asioihin. Tapaamiselta ei kuitenkaan odotettu tärkeitä läpimurtoja, vaikka syyskuussa
2002 aloitetut EPA-neuvottelut ovatkin vielä pahasti kesken. Tavoitelluista
laaja-alaisista sopimuksista ainoastaan viidentoista Karibian alueella sijaitsevan maan ja
EU:n välinen taloudellinen kumppanuussopimus saatiin valmiiksi ennen vuoden 2007 loppua.
Se näyttää nyt suuntaa neuvotteluille muista sopimuksista, joskin eri alueiden
lopullisissa sopimuksissa tulee olemaan selviä eroja. Sitä paitsi vielä on epävarmaa,
johtavatko kaikki kesken olevat neuvottelut laaja-alaisiin, taloudellisiin
kumppanuussopimuksiin. -
Karibian kumppanuussopimus on laaja ja pysyvä
- muut EPA-sopimukset ovat suppeita ja väliaikaisia
global.finland (16.06.2008 - Juhani Artto)
EU:n ja yhteensä 35 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maan (AKT-maat) vuoden 2007 lopulla
neuvottelemat taloudelliset kumppanuussopimukset (EPAs) muodostavat hajanaisen
kokonaisuuden.
Eräiden AKT-maiden vienti EU-markkinoille vaikeutui
global.finland (16.06.2008 - Juhani Artto)
Vuoden 2008 alussa usean AKT-maan tuotteiden pääsy EU-markkinoille vaikeutui. Niin
tapahtui maissa, jotka eivät kuulu vähiten kehittyneiden maiden (LDC) joukkoon ja jotka
eivät solmineet vuoden 2007 loppuun mennessä EU:n kanssa pysyvää tai väliaikaista
taloudellista kumppanuussopimusta (EPA). Vailla EPA-sopimusta olevien LDC-maiden
tuotteiden vapaa pääsy EU-markkinoille jatkui muuttumattomana perustuen EU:n vuonna 2001
hyväksymään Kaikki paitsi aseet päätökseen (Everything but arms,
EBA). Poikkeuksena tästä ovat EU:n tuontikiintiöt LDC-maiden sokerille ja riisille.
Niiden vähitellen väljennetyt rajoitukset EU lopettaa kokonaan runsaan vuoden kuluttua.
Ruuan hintojen nousu johtuu keinottelusta ja kysynnän
kasvusta
Kehitys (06.06.2008 - Juhani Artto) Maailmanpankin
pääjohtaja Robert Zoellick arvioi huhtikuussa 2008, että ruuan hintojen jyrkkä nousu
lisää köyhien määrää sadalla miljoonalla. Samoihin aikoihin Maailman ruokaohjelman
WFP:n pääjohtaja Josette Sheeran luonnehti ruuan hinnannousua hiljaiseksi tsunamiksi.
Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn varoitti,
että elintarvikkeiden hintojen nousun jatkuminen johtaa kauhistuttaviin seurauksiin. Hän
arvioi, että sadat tuhannet kuolevat nälkään ja köyhien maiden edistysaskeleet viime
5-10 vuoden aikana mitätöityvät. YK:n oikeus ruokaan -erikoisraportoija
Jean Ziegler kuvailee hintaharppauksia hiljaiseksi joukkomurhaksi, Venezuelan presidentti
Hugo Chavez maailman köyhiin kohdistuvaksi kansanmurhaksi.
FAOn
ennuste:
Ruuan maailmanmarkkinahinnat pysyvät korkeina
Kehitys (06.06.2008 - Juhani Artto) YK:n
maatalous- ja elintarvikejärjestön FAOn elintarvikkeiden hintaindeksi nousi maaliskuusta
2007 maaliskuuhun 2008 peräti 57 prosenttia. Indeksi kuvastaa elintarvikkeiden vienti- ja
tuontihintojen todellisia muutoksia. Se lasketaan 55 keskeisen elintarvikkeen
maailmanmarkkinahinnoista. Tylyimmin jyrkkä nousu on kohdellut ihmisiä monissa niistä
kymmenistä matalatuloisista maista, jotka ovat elintarvikkeiden nettotuojia. Niiden
hallituksilla on ollut niukasti keinoja vaimentaa ruuan tuontihintojen kallistumisen
vaikutusta kotimaisiin vähittäishintoihin.
Ranska antoi anteeksi miljardivelat
Kehitys (06.06.2008 -
Juhani Artto) Presidentti Jacques Chirac lupasi maaliskuussa 2002, että Ranska nostaa
vuoteen 2012 mennessä kehitysapunsa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. BKTL-osuus ylsi
vuosina 2005 ja 2006 lupaavasti 0,47 prosenttiin (0,40 prosenttia vuonna 2003), mutta
viime vuonna se romahti 0,39 prosenttiin. Sekin tosin riitti nostamaan Ranskan ykköseksi
maailman rikkaimpien maiden G7-ryhmässä, koska Britannia supisti kehy-budjettiaan vielä
rajummin kuin Ranska.
Tanskalta vähintään 0,8 prosenttia kehitysapuun
Kehitys (10.03.2008 - Juhani Artto) Tanska
aikoo käyttää tänä vuonna kehitysyhteistyöhön 1,93 miljardia euroa. Se merkitsee
0,80 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL). Tanskan parlamentti määritteli vuonna 2000
köyhyyden vähentämisen tanskalaisten kehitysyhteistyön yleistavoitteeksi.
Määritelmä on pysynyt voimassa, mutta marraskuussa 2001 valtaan noussut
hallituskoalitio on monilta muilta osin uudistanut kehitysyhteistyön linjauksia. Niihin
sisältyy määrärahojen BKTL-osuuden selvä laskeminen. Vuonna 2001 osuus oli 1,03
prosenttia.
Afrikan lapsikuolleisuus on alentunut
Kehitys (07.03.2008 - Juhani Artto) Sodat,
hiv/aids, korruptio, kuivuus ... lasten eloonjäämistä ankarasti koetelleista
tekijöistä huolimatta alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuus on pitkänä trendinä
selvästi vähentynyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vuoden 1970 tilaston mukaan
tuhannesta lapsesta kuoli ennen viidettä syntymäpäiväänsä 243 lasta. Vuonna 1990
vastaava luku oli 187 ja vuonna 2006 enää 160. Ilman paljolti ihmisen aiheuttamia
vitsauksia ja tehokkaammalla olojen parantamisella myönteinen kehitys olisi ollut
nopeampaa.
Afrikan talouskasvu jatkuu vahvana
Kehitys (07.03.2008 - Juhani Artto) Saharan
eteläpuolisen Afrikan talous kasvoi noin kuuden prosentin vuosivauhdilla vuosina
2005-2007. Öljyä vievien maiden keskiarvo ylitti koko alueen taloudellisen kasvun
keskiarvon, mutta myös öljyä tuovat maat ylsivät keskimäärin yli viiden prosentin
vuosittaiseen nousuun. Maailmanpankki ennustaa, että Saharan eteläpuolisen Afrikan
talouden kasvutahti jatkuu kuuden prosentin tasolla myös tänä ja ensi vuonna huolimatta
Yhdysvaltojen ja euroalueen oletetusta kysynnän kasvun hidastumisesta.
Alikehityksen
ironiaa:
Afrikka paras
hiilidioksidipäästöjen vähäisyydessä
Kehitys (07.03.2008 - Juhani Artto) Afrikan
taloudellisella jälkeenjääneisyydellä on ironista kyllä - koko maailmalle
hyödyllinen kääntöpuolensa. Afrikkalaiset ovat vähiten syypäitä ilmastonmuutokseen,
jota kansainvälinen yhteisö pitää nykyään vakavimpana globaaliongelmana. Saharan
eteläpuolinen Afrikka johtaa selvästi tilastoa, jossa maantieteelliset alueet on pantu
paremmuusjärjestykseen hiilidioksipäästöjensä vähäisyyden perusteella.
Internetistä tuli iso Afrikassakin
Kehitys (07.03.2008 - Juhani Artto)
Internet World Stats arvioi, että 4,7 prosenttia afrikkalaisista kuului marraskuussa 2007
internetin käyttäjiin. Maapallon muihin alueisiin verrattuna käyttäjien osuus koko
väestöstä oli Afrikassa pieni. Mutta: 4,7 prosenttia merkitsee 44 miljoonaa
afrikkalaista internetin käyttäjää. Huolimatta leveästä digikuilusta Afrikan ja
taloudellisesti kehittyneempien alueiden välillä merkittävä osa afrikkalaisista
virkamiehistä, tutkijoista, toimittajista, liikemiehistä, poliitikoista ja
opiskelijoista voi hyödyntää internetiä edes jossain määrin samantapaisesti kuin
heidän kollegansa muissa maanosissa.
Afrikkalaiset loikkasivat suoraan langattomaan
Kehitys (07.03.2008 - Juhani Artto)
Afrikasta tuli vuonna 2001 ensimmäinen maanosa, jossa langattomien puhelinten määrä
ohitti lankapuhelinten määrän. Sitä seuranneiden viiden vuoden aikana
matkapuhelinliittymien määrä kasvoi lähes seitsemän kertaa suuremmaksi kuin
lankapuhelinliittymien, vaikka jälkimmäistenkin määrä jatkoi kasvuaan.
Kansainvälisen televiestintäliiton ITUn mukaan vuonna 2006 Afrikassa oli 192,5 miljoonaa
matkapuhelinliittymää. Suhteutettuna maanosan koko väestöön, vauvoista vaareihin,
Afrikassa oli silloin 21,6 matkapuhelinliittymää sataa asukasta kohti. Kymmenisen vuotta
sitten usein toistettu muistutus eihän heillä ole edes puhelimia on
menettänyt ajankohtaisuuttaan.
Hollanti tekee tilaa kumppanimaidensa omistajuudelle
Kehitys (15.12.2007 - Juhani Artto)
Hollannin sitoutuneisuutta kehitysmaiden kehityksen tukemiseen ei tarvitse epäillä,
koska se piti tänäkin vuonna ykkössijansa Commitment to Development Indexin
listauksessa. Vuosina 2003 ja 2004 Hollanti sijoittui kakkoseksi, sen jälkeen kolmena
vuonna peräkkäin kärkeen. Tuoreen listauksen mukaan Hollannin kehityspolitiikan
vahvimmat osa-alueet ovat investointitoiminta ja kehitysyhteistyö. Niissä Hollanti ylsi
21 rikkaan maan joukossa 2. ja 3. sijalle. CDI-indeksi muodostetaan yhteensä seitsemän
osa-alueen arvosanojen keskiarvosta.
Köyhän
maan valuuttatase:
Turismi tuo ja turismi vie
Kehitys (15.12.2007 - Juhani Artto) Ulkomaisilla
turisteilla on iso rooli lukuisten maiden kansantaloudessa. Siitä kertoo tilasto, jonka
mukaan vuonna 2005 lähes 30 maassa matkailun osuus bruttokansantulosta oli yli kymmenen
prosenttia. Ryhmän maista kolmannes on Karibian meren saarivaltioita ja toinen kolmannes
muita pieniä saarivaltioita, kuten Kap Verde, Fidzi, Malediivit, Mauritius, Seychellit
sekä Sao Tome ja Principe. EU:n saarivaltioiden, Maltan ja Kyproksen, bruttokansantulosta
kuudesosa kertyi toissa vuonna matkailusta.
Puolet tourismista on turismia
Kehitys (15.12.2007 - Juhani
Artto) Maailman matkailujärjestö UNWTO laatii vuosittain kansainvälisen
matkailutilaston. Siitä ilmenee muun muassa se, kuinka monta saapumista ulkomailta
(international tourist arrivals) on rekisteröity eri maissa. Viime vuonna 51 prosenttia
saapujista luokiteltiin vapaa-ajan matkustajiksi. Liikematkustajien osuus oli 16
prosenttia.
Kehitysmaista vain Kiina mahtuu kärkikymmenikköön
Kehitys (15.12.2007 - Juhani
Artto) Viime vuonna Kiinan matkailutulot nousivat 33,9 miljardiin dollariin. Kiinan
edelle sijoittuivat Yhdysvallat (85,7), Espanja (51,1), Ranska (42,9) ja Italia (35,4).
Puolet kansainvälisistä matkailutuloista koostui kymmenen suurimman maan
matkailutuloista. Kehitysmaista kärkikymmenikköön kärkkyivät sijoilla 11 ja 12
Thaimaa (12,4) ja Meksiko (12,2). Tilaston muita suuria kehitysmaita olivat Malesia (9,6),
Intia (8,9), Egypti (7,6), Etelä-Afrikka (7,3) ja Marokko (6,0).
Kasvava
osa matkailijoista suuntaa
Aasian, Afrikan ja Lähi-idän maihin
Kehitys (15.12.2007 - Juhani
Artto) Maailman matkailujärjestö UNWTO ennustaa, että maasta toiseen tehtävien
matkojen määrä (international tourist arrivals) ylittää 1 000 miljoonan rajan
vuonna 2010 ja nousee 1 561 miljoonaan vuonna 2020. Jos ennuste toteutuu määrä
lähes nelinkertaistuu kolmessa vuosikymmenessä, sillä vuonna 1990 tehtiin 436 miljoonaa
ulkomaanmatkaa. Vertailu vuoden 1950 tilanteeseen kertoo hätkähdyttävästi muutoksen
rajuudesta. Silloin maailmassa tehtiin ainoastaan 25 miljoonaa ulkomaanmatkaa.
Matkailu kiihdyttää ilmastonmuutosta
Kehitys (15.12.2007 - Juhani
Artto) Kansainvälinen matkailu on tulossa yhä pahemmaksi kasvihuonekaasujen
päästöjen aiheuttajaksi. Näin voidaan päätellä kolmesta keskeisestä
kehityssuunnasta. Matkojen määrä lisääntyy nopeasti, kaukomatkojen osuus kaikista
ulkomaanmatkoista kasvaa ja lentämisen osuus laajenee. Viime vuonna 46 prosenttia
ulkomaanmatkoista tehtiin lentäen, mikä oli hieman enemmän kuin joitakin vuosia sitten.
Toiseen maahan matkanneista 43 prosenttia käytti maanteitä, 4 prosenttia
kiskoliikennettä ja 7 prosenttia vesireittejä.
Suomen kehityspolitiikka pärjää hyvin kansainvälisessä
vertailussa
SASK (14.11.2007 - Juhani Artto)
Äskettäin julkaistussa selvityksessä Suomi arvioidaan rikkaista maista viidenneksi
sitoutuneimmaksi kehitysmaiden kehityksen edistäjäksi. Se on Suomen paras sijoitus
vuodesta 2003 lähtien julkaistussa listauksessa, joka sisältää arvosanat 21
taloudellisesti kehittyneelle maalle. Vuosina 2005-2007 ykkösenä on ollut Hollanti.
Suomen kehitysyhteistyö löytyy 21 rikkaan maan joukossa 7. sijalta. Ansioksi lasketaan
muun muassa hankkeiden suuri keskikoko ja avun vähäinen sidonta Suomesta tehtäviin
tuotteiden ja palveluiden hankintoihin. Heikkoutena mainitaan veropolitiikasta johtuva
yksityisen hyväntekeväisyyden vähäinen määrä. Vaikka Suomen kehitysyhteistyön
määrärahat ovat kaukana YK:n määrittelemästä 0,7 prosentin
bruttokansantuoteosuudesta, selvityksen tekijät kehuvat Suomen apua suureksi, kun se
suhteutetaan maan koko talouteen.
Maailmanpankki
suuntaa huomion maatalouteen
Kehitys (19.09.2007 - Juhani Artto)
Maailmanpankin vaikutusvaltaisin julkaisu World Development Report (WDR) keskittyy
pitkästä aikaa maatalouteen ja sen rooliin kehitysprosessissa. Edellisen kerran pankin
vuosiraportti käsitteli aihetta vuonna 1982. Sukupolven pituinen tauko on turhan pitkä,
jos valintaperusteena on aihepiirin merkitys kehitysmaille. Maatalous kuuluu
kärkiaiheisiin. Kymmenissä köyhissä maissa maatalouden osuus bruttokansantulosta on
vähintään 40 prosenttia ja useimpien kehitysmaiden vienti koostuu pääasiassa
maataloustuotteista. Paljon yli puolet työllisyydestä on suoraan sidoksissa maa- ja
karjatalouteen. Koko kolmannen maailman väestön enemmistö yhä elää maaseudulla ja on
suuresti riippuvainen sen elinkeinojen tuotosta.
Portugalin
kehityskumppanit ovat sen entisiä siirtomaita
Kehitys (19.09.2007 - Juhani Artto) EU:n
vanhojen jäsenmaiden joukossa Portugali kuuluu kehitysyhteistyön kääpiöihin.
Määrärahat ovat pysyneet pieninä. Lisäksi työn tehoa on rajoittanut lyhytjänteisyys
ja pirstaleisuus. Vahvuuksiin on laskettava kahdenvälisen kehitysyhteistyön
keskittäminen kuuteen köyhään, portugalinkieliseen maahan. Vuonna 2005 avunsaajien
kärjen muodostivat Angola, Cap Verde, Itä-Timor, Mosambik, Guinea-Bissau sekä Sao Tome
ja Principe. Niiden itsenäisyyden aika on lyhyt verrattuna sitä edeltäneeseen
siirtomaakauteen Portugalin alaisuudessa.
Merkittävä osa kehitysmaiden yli 64-vuotiaista kuuluu työvoimaan
Kehitys (19.09.2007 - Juhani Artto) YK:n
talous- ja sosiaaliosaston kesäkuussa 2007 julkaisema selvitys Development in an Ageing
World tarjoaa taulukon eri-ikäisten väestöryhmien kuulumisesta työvoimaan vuonna 2005.
Varsinkin Afrikan ja Oseaanian 65 vuotta täyttäneiden luvut hätkähdyttävät.
Afrikassa peräti 57,4 prosenttia yli 64-vuotiaista miehistä ja 25,8 prosenttia saman
ikäryhmän naisista kuului työvoimaan. Oseaaniassa vastaavat prosenttisuudet olivat 51,4
ja 33,4.
Euroopan parlamentti huomasi
ikääntyneiden ammattiresurssit
Kehitys (19.09.2007 - Juhani Artto)
Kansainvälinen työjärjestö ILO muistuttaa tuoreessa työelämän syrjintäraportissaan
ILO:ssa 1980 hyväksytystä ikääntyviä työntekijöitä koskevasta suosituksesta R162.
Se velvoittaa ILO:n jäsenvaltioita turvaamaan ikääntyneille työntekijöille muiden
ryhmien kanssa tasavertaisen aseman työelämässä. ILO:n toukokuussa 2007 julkaisema
laaja selvitys syrjinnästä työelämässä ohittaa kuitenkin ikääntyneiden syrjinnän
vähin maininnoin. Nekin perustuvat ainoastaan teollisuusmaiden työelämää koskeviin
tutkimuksiin. Ikääntyneiden syrjinnästä kehitysmaiden työelämässä raportissa ei
sanota mitään.
Kioton sopimuksen mekanismit toimivat kehitysmaissa
Kehitys (19.09.2007 - Juhani Artto) Kauppa
kasvihuonekaasuilla laajeni viime vuonna nopeasti, Maailmanpankin toukokuussa
julkaisemasta katsauksesta State and Trends of the Carbon Market 2007 ilmenee. Kaupan arvo
lähes kolminkertaistui nousten 23 miljardiin euroon. Siitä 82 prosenttia muodostui EU:n
päästökauppajärjestelmän piirissä tehdyistä kaupoista. Vuosina 2005-2007
järjestelmä koostuu pelkästään hiilidioksidia koskevista järjestelyistä. Vajaa 16
prosenttia vuoden 2006 kasvihuonekaasujen kaupasta kertyi puhtaan kehityksen mekanismin
(CDM) sovellutuksista, joita toteutetaan kehitysmaissa teollisuusmaiden rahoittamana.
38 vuotta sitten
Kehitys (19.09.2007 - Juhani Artto) Vuoden
1969 lopulla Kokoomus hyväksyi tavoitteekseen kehitysavun nostamisen yhteen prosenttiin
bruttotuotannon arvosta 1970-luvun loppuun mennessä. Uuden Suomen pääkirjoituksessa 9.
joulukuuta 1969 linjausta pidettiin hyvänä sen varovaisuuden vuoksi. "Tavoite on
siis varsin varovainen, mikä onkin paikallaan, kun otetaan huomioon jatkuvat
valtiontaloudelliset vaikeutemme."
Britannian apu parantaa vastaanottajamaan hallintoa
Kehitys (20.06.2007 - Juhani Artto)
Britannia julkaisi heinäkuussa 2006 uuden kehityspoliittisen linjauksen, valkoisen
kirjan. Siinä annetaan aiempaa keskeisempi merkitys hallintojen suorituskyvylle.
Uusi korostus näkyy jo ohjelman nimessä. Siinä kehotetaan uudistamaan hallintoja niin,
että ne toimivat köyhien hyväksi. Vastaavalla paikalla joulukuun 2000 kehityspolitiikan
valkoisessa kirjassa oli globalisaatio. Ohjelmassa vaadittiin ohjaamaan globalisaatiota
köyhiä hyödyttävään suuntaan. Molemmissa asiakirjoissa, kuten myös marraskuussa
1997 julkaistussa linjauksessa, Britannian kehityspolitiikan päätavoitteeksi
määritellään köyhyyden voittaminen.
Henkeä kohti Kiina on vastaanottanut
niukasti suoria ulkomaisia sijoituksia
Kehitys (20.06.2007 - Juhani Artto) Kiina
on ollut 1990-luvun puolivälistä lähtien kehitysmaiden ylivoimainen ykkönen
suorien ulkomaisten sijoitusten vastaanottajien listalla. Sitä se oli myös vuonna 2006,
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön UNCTADin alustavista tiedoista ilmenee. Järjestys
muuttuu kuitenkin perusteellisesti, kun vastaanotetut suorat ulkomaiset sijoitukset 1)
suhteutetaan vastaanottajamaan väestömäärään, 2) muutetaan ne nettomääräiseksi
vähentämällä ulkomaisten sijoittajien kotiuttamat voitot sekä 3) laskemalla yhteen
vuosien 1970-2005 luvut. Näin luodussa vuosien 1970-2005 nettomääräisessä
henkeä kohti tilastossa Kiina sijoittuu 246 dollarillaan hieman Afrikan
287 dollarin keskiarvon alapuolelle ja reilusti kaikkien kehitysmaiden 460 dollarin
keskiarvon alapuolelle.
Aids-lääkehoitoon tarvitaan miljardien eurojen
lisärahoitusta
Kehitys (20.06.2007 - Juhani Artto)
Jaksolla 2003-2005 matala- ja keskituloisissa maissa tehokkaaseen lääkehoitoon
päässeiden aids-potilaiden määrä kasvoi vuosittain 450 000 hengellä.
Samanaikaisesti hiv-tartuntojen määrä lisääntyi 4,6 miljoonalla vuodessa. Maailman
lähes 40 miljoonasta hiv-tartunnan saaneesta 7 miljoonaa tarvitsisi lääkehoitoa, joka
maksaa keskimäärin 750 euroa vuodessa. Se merkitsee noin 5 miljardin euron
rahoitustarvetta. Yhdysvaltojen ylläpitämän Pepfar-ohjelman sekä The Global Fund to
Fight AIDS, Tuberculosis and Malaria rahaston avustuksilla rahoitetaan yli miljoonan
ihmisen aids-lääkitys, mutta merkittävä osa aids-potilaista ei rahoituksen puutteen
vuoksi ole päässyt lääkehoidon piiriin. Tulevina vuosina aids-lääkityksen
rahoitustarve kaksin-, jopa kolminkertaistuu nopeasti.
Intia
hyödyntää puhtaan kehityksen mekanismia
Kehitys (14.03.2007 - Juhani Artto) Vuonna
1990 Intian osuus ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasujen (KHK) päästöistä oli 3,39
prosenttia, vuonna 2000 jo 4,47 prosenttia, World Resources Institute arvioi. Intian
viranomaisten tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 1994. Kansalaista kohti Intian päästöt
olivat vuonna 2000 kaukana maailmanlaajuisen keskiarvon alapuolella. Suuren
väkimääränsä vuoksi Intia oli siitä huolimatta maailman kuudenneksi suurin
kasvihuonekaasujen päästäjä. World Resources Institute ennustaa, että Intian
päästöt kasvavat pitkään rajusti. Tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2025 yksin Intian
hiilidioksidipäästöt tulevat olemaan 90 prosenttia suuremmat kuin vuonna 2000. Uutena
keinona päästöjen lisääntymistä vastaan Intiassa on viime vuosina hyödynnetty
Kioton sopimukseen sisältyvää puhtaan kehityksen mekanismia (CDM, Clean Development
Mechanism). CDM:ssä teollisuusmaat rahoittavat kehitysmaissa KHK-päästöjä
vähentäviä ja hiilinieluja lisääviä hankkeita. Samalla niiden rahoittajat saavat
haltuunsa vastaavan määrä päästövähennysyksiköitä.
Suomi kuuluu CDM-toiminnan pioneereihin
Kehitys (14.03.2007 - Juhani Artto)
CDM-hankkeiden kansainvälisessä rekisterissä Suomen vesivoimaprojekti Hondurasissa on
toiseksi vanhin. Se on rekisteröity tammikuussa 2005. Hollannin Brasiliassa rahoittama
projekti, jossa täyttömaan metaanista tehdään sähköä, hyväksyttiin rekisteriin
vajaa kaksi kuukautta aiemmin. Suomella on tällä hetkellä viisi CDM-hanketta. Niistä
vanhin on Hondurasin Rio Blancon vesivoimahanke. Hondurasissa on aloitettu kolme muuta
vesivoimaprojektia ja Kiinassa yksi.
Nepalissa tunti, Suomessa minuutti
Kehitys (14.03.2007 - Juhani Artto)
Suomessa valmistusteollisuuden työntekijä voi ostaa litran dieseliä kolmen minuutin
nettoansiollaan. Sen sijaan Thaimaassa työntekijän pitää työskennellä lähes puoli
tuntia tehdäkseen kotimaassaan saman hankinnan. Nepalissa litraan dieseliä menee yli
neljän tunnin nettopalkka. Samaan tapaan thaimaalainen tarvitsee kotimaassaan kana-,
riisi- tai banaanikilon hintaa vastaavaan nettoansioon 4-5 kertaa pidemmän ajan kuin
teollisuuden palkansaaja Suomessa. Nepalissa tavallisten elintarvikkeiden hintaa vastaava
työaika on 15-50 kertaa pidempi kuin Suomessa. Luvut ovat peräisin Kansainvälisen
Metallityöväen Liiton (IMF) ostovoimavertailusta. Se sisältää tietoja nettopalkkojen
suhteesta 32 tuotteen hintoihin 66 maassa. Luvut eivät ole tarkkoja, vaan ainoastaan
suuntaa-antavia, liitto muistuttaa.
Helpotusta
omantunnon tuskiin:
Hiilineutraaliuden idea
verkostoi yksilöitä ja yhteisöjä
Kehitys (14.03.2007 - Juhani Artto) Idea
toiminnan hiilineutraaliudesta on viime aikoina ollut näyttävästi esillä
julkisuudessa. Jalkapallon MM-kisat kesällä 2006 Saksassa järjestettiin
hiilineutraaleina. Se ylitti uutiskynnyksen lukuisten maiden tiedotusvälineissä.
Uudenvuodenpuheessaan 2007 Norjan pääministeri Jens Stoltenberg ilmoitti, että hänen
hallituksensa tekee valtion työntekijöiden työmatkalennot ulkomaille
hiilineutraaleiksi. Stoltenbergin ilmoituksesta kerrottiin uutisissa ympäri maailmaa.
Saksalaisia ja norjalaisia varhaisemmin ideaan tarttui brittien rock-yhtye Rolling Stones.
Sen maailmankiertue 2003 oli hiilineutraali.
Rikkaissa maissa työskentelevät lähettävät
yhä enemmän rahaa köyhiin kotimaihinsa
Kehitys (21.12.2006 Juhani Artto)
Vauraassa maailmassa työskentelevien siirtotyöläisten rahalähetykset perheilleen
kehitysmaihin (remittances) ovat viime vuosina kasvaneet nopeasti. Rekisteröitäviä
kanavia pitkin lähetettyjen rahaerien määrä kohosi viime vuonna 167 miljardiin
dollariin, Maailmanpankki esittää julkaisussaan Global Economic Prospects 2006. Lukuun
on lisättävä muilla tavoin kotimaihin toimitetut summat. Maailmanpankki arvioi, että
ne korottavat rahalähetysten kokonaisarvoa vähintään 50 prosenttia. Sen mukaan viime
vuoden remittanssit pohjoisesta etelään tekivät yhteensä vähintään 250
miljardia dollaria. Kasvu on ollut harppauksellista.
Kiina
lisää yhteiskunnallista sääntelyä
Kehitys (21.12.2006 Juhani Artto)
Kiinassa huhtikuussa 2006 julkaistu uuden työlain luonnos laajentaisi varovaisesti
palkansaajien oikeuksia yrityksissä. Irtisanominen ja lyhytaikaisten työsuhteiden
käyttö vaikeutuisivat. Työsuojelua parannettaisiin. Kiinan ulkopuolella moni
tarkkailija pitää työlakiluonnosta yhtenä oireena Kiinan johdon aikomuksesta lisätä
yhteiskunnallista sääntelyä. Maataloustuottajia suosivat tuoreet päätökset
ilmentävät samaa politiikkaa, samoin maankäytön ohjauksen kiristäminen.
Bolivia nettoaa reilusti kansallistamisesta
Kehitys (21.12.2006 Juhani Artto)
Lokakuun lopulla Boliviassa toimivat ulkomaiset energiayhtiöt allekirjoittivat maan
hallituksen kanssa uudet sopimukset Bolivian kaasu- ja öljyvarojen hyödyntämisestä.
Ensimmäisten arvioiden mukaan presidentti Evo Moralesin vappuna julistama kaasu- ja
öljysektorin kansallistaminen lisää selvästi Bolivian osuutta koko alan tuotosta.
Valtio saa lisätuloja vähintään 1,3 miljardia dollaria vuodessa, valtion
energiayhtiön YPFB:n johtaja Carlos Ortiz ilmoitti sopimusten allekirjoittamisen
jälkeen. Määrä saattaa kasvaa huomattavasti suuremmaksikin.
Ei ainoastaan Grameen Bank
Kehitys (21.12.2006 Juhani Artto)
Bangladeshissä toimiva Grameen Bank on pitkään ollut maailmanlaajuisesti tunnetuin
mikroluottoja köyhille jakava organisaatio. Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen sille
lokakuussa 2006 vahvisti entisestään mielikuvaa Grameen Bankista köyhien
mikroluotottamisen mestarina. Sitä se onkin Bangladeshissä ja Grameen Bankin saavutukset
ovat osaltaan rohkaisseet perustamaan kymmenissä kolmannen maailman maissa
mikroluottohankkeita. Grameen Bank ei ole kuitenkaan alan uranuurtaja. Ideaa kehiteltiin
sekä teoriassa että käytännössä jo ennen vuotta 1974, jolloin Muhammad Yunus ryhtyi
Grameen Bankin syntyyn johtaneeseen mikroluottotoimintaansa. Itse pankki perustettiin
vuonna 1976.
Grameen Bank lainaa köyhille naisyrittäjille
Kaikki pelissä -kirja* (13.09.2006 - Juhani Artto) Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa
Bangladeshissä toimii poikkeuksellinen pankki: Grameen Bank. Vuonna 1983 perustettu
rahalaitos lainaa vain köyhille ja menestyy oivallisesti. Se on hyvä esimerkki siitä,
miten yksittäiset aloitteet voivat käytännössä auttaa köyhiä nousuun, vaikka
maailmanlaajuiset rakenteet vaikuttavat päinvastaiseen suuntaan.
Vuonna 1999 Grameen Bank myönsi 3,6 miljoonaa keskimäärin 700 markan suuruista lainaa.
Koko pankin historian ajalla peräti 98 prosenttia lainanottajista on maksanut ajallaan
korot ja kuoletukset. Samaan pystyy harva pankki koko maailmassa. Lainoja - mikroluottoja
- on myönnetty vajaassa 20 vuodessa yhteensä 16 miljoonaa. Grameen Bank toimii 35 000
bangladeshiläisessä kylässä. Sen palveluksessa on 14 000 henkeä. Asiakkaista 94
prosenttia on naisia. Lainanottajat omistavat 92 prosenttia pankista. Loppua hallitsee
Bangladeshin valtio.
Lupaava
trendi:
Lapsityöläisten määrä
laski 2000-2004
Kehitys (07.10.2006 - Juhani Artto) Vuonna
2004 maailmassa työelämään osallistui 218 miljoonaa alle 18-vuotiasta lasta.
Hätkähdyttävän suuri luku muuttuu kuitenkin myönteisemmäksi, kun sitä verrataan
tilanteeseen neljä vuotta aiemmin. Vuonna 2000 lapsityöläisten määräksi arvioitiin
246 miljoonaa. Määrä väheni 11 prosenttia. Vaarallista työtä tehneiden
5-17-vuotiaiden määrä pieneni vielä enemmän, 171 miljoonasta 126 miljoonaan. Se
merkitsi 33 prosentin supistumista. Tiedot ovat peräisin Kansainvälisen työjärjestön
ILO:n tuoreesta tutkimuksesta. Sen tekijät korostavat, että vuosien 2000 ja 2004 luvut
ovat täysin vertailukelpoisia, koska käytetyt määritelmät ja tutkimusmenetelmät
pysyivät muuttumattomina.
IMF varoittaa Boliviaa karkottamasta yksityistä pääomaa
Kehitys (07.10.2006 - Juhani Artto)
Bolivian pitää varoa ratkaisuja, jotka viilentävät yksityisen pääoman haluja toimia
sijoittajana Boliviassa. Näin varoitti heinäkuun puolivälissä Kansainvälinen
valuuttarahasto IMF intiaanipresidentti Evo Moralesin johdolla puoli vuotta elänyttä
Boliviaa. IMF arvioi Bolivian talouden lähiajan näkymät kuitenkin hyviksi. Vauhtia
talouskasvuun on pannut ennen muuta öljyn ja kaasun vientihintojen vahva kehitys.
Varoittelu johtuu maan uuden johdon ripeästä toiminnasta energiaraaka-aineiden
kansallistamisessa ja maaomaisuuksien mittavan uusjaon aloittamisessa.
IYF ja Nokia auttavat yhdessä nuorisoa kehittymään
Kehitys (07.10.2006 - Juhani Artto) Vuonna 1990 perustettu
IYF tukee lähes 70 maassa nuorten ihmisten oppimista, työntekoa ja elinolosuhteita.
Miljoonat ovat saaneet apua. Sadat yritykset ovat ryhtyneet säätiön partnereiksi. IYF
toimii yhteistyössä myös hallitusten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhdysvaltojen
kehitysyhteistyövirasto Usaid toimii merkittävänä rahoittajana. Säätiö käyttää
vuosittain työhönsä kymmeniä miljoonia dollareita. IYF:n palveluksessa on lähes 700
henkilöä. Nokia kuuluu IYF:n aktiivisimpiin partnereihin. Vuonna 2000
Nokia ja IYF perustivat nuorison maailmanlaajuisen kehittämisaloitteen. Sen käyttöön
on koottu 25 miljoonaa dollaria. Lähes 300 000 nuorta on päässyt osalliseksi
"elämäntaitojen" oppimisesta.
EU:n ja AKT-maiden neuvottelut ovat vaikeassa vaiheessa
Kehitys (22.06.2006 - Juhani Artto)
Neuvottelut taloudellisista kumppanuussopimuksista (EPA) EU:n ja AKT-maiden (77 valtion
ryhmä Afrikasta, Karibialta ja Tyynenmeren alueelta) välillä ovat hankalassa vaiheessa.
Osapuolet ovat kaukana toisistaan monessa keskeisessä asiassa, eikä selvää liikkumista
kohti kompromisseja ole tapahtunut. Neuvottelut ovat jopa vaikeampia kuin Maailman
kauppajärjestössä WTO:ssa, koska EPA-neuvotteluissa EU tavoittelee laajempialaisia
sopimuksia kuin WTO:ssa. Useimmille AKT-maille samanaikaiset raskaat kauppaneuvottelut
kahdella eri foorumilla ovat kohtuuttoman vaativia, koska niillä on niukasti
neuvotteluissa tarvittavia asiantuntijoita. EU ja AKT-maat sopivat EPA-neuvottelujen
tavoitteista osana kesäkuussa 2000 allekirjoitettua Cotonoun kumppanuussopimusta.
EPA-neuvottelujen alku viivästyi suunnitellusta vuodella. Ensimmäiset viralliset
keskustelut käytiin vasta lokakuussa 2003. Cotonoun sopimuksen mukaan alueelliset
taloudelliset kumppanuussopimukset tulisi ottaa käyttöön jo vuonna 2008.
Intiassa kilpaillaan ankarasti pätevistä ammattilaisista
Kehitys (22.06.2006 - Juhani Artto)
Talouden nopea kasvu ja samanaikainen avaaminen ulkomaisille yrityksille aihettavat
Intiassa pulaa pätevistä ammattilaisista. Sitä kärjistää intialaisten
asiantuntijoiden vilkas kysyntä rikkaiden maiden työvoimamarkkinoilla. Pula kovista
osaajista heijastuu kuumentuneiden alojen palkkojen harppauksellisena nousuna, intialaisen
verkkoportaalin rediff.comin selvityksessä todetaan. Ammattilaisia houkutellaan
vaihtamaan työnantajaa ja vastaavasti pysymään työpaikassaan palkka- ja muiden etujen
kymmenien prosenttien parannuksilla. Työvoimavajeen vuoksi värväysajat ovat
venähtäneet pitkiksi. Ilmiö lähti liikkeelle joitakin vuosia sitten it- ja telealoilla
sekä vakuutustoiminnassa. Ilmailu- ja media-sektorit seurasivat pian niiden perässä,
rediff.comin selostuksessa kerrataan. Nyt on kuumentunut pankkimaailma.
Bechtel luovutti Cochabamban
vesisodan viimeisessä näytöksessä
Kehitys (22.06.2006 - Juhani Artto) Kuka
muistaa kiistan Bolivian kolmanneksi suurimman kaupungin Cochabamban vesilaitoksen
hallinnasta? Tammikuussa 1999 laitos yksityistettiin, ja yhdysvaltalainen konsulttiyhtiö
Bechtel sai sen hallintaansa 40 vuodeksi. Huhtikuussa 2000 päättäjät peruivat
yksityistämisen asukkaiden noustua kapinaan vesimaksujen isoja korotuksia vastaan. Vuoden
2001 lopulla Bechtel vaati kymmenien miljoonien eurojen korvauksia Bolivialta. Bechtel
jätti asian Maailmanpankin yhteydessä toimivan riitojen ratkaisuelimen ICSID:n
ratkaistavaksi. Viimeisestä näytöksestä kerrottiin tammikuussa 2006. Bechtel oli
luopunut vahingonkorvausvaatimuksestaan.
Toimittajat ilman rajoja -järjestö mittaa maittain
sananvapautta
Kehitys (22.06.2006 - Juhani Artto)
Toimittajat ilman rajoja järjestö* (RSF) listaa vuosittain maailman maat niiden
lehdistön- ja mielipidevapauden perusteella. Listan idea on sama kuin Transparency
Internationalin (TI) kansainvälisesti tunnetun korruptio-indeksin johtoajatus. Uuden
listan julkaiseminen kiinnittää sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti huomioita
yhteiskuntien tärkeään osa-alueeseen ja herättää keskustelua siitä. RSF:n
lehdistönvapauden indeksi tarjoaa mausteita myös keskusteluun Suomen
kehitysyhteistyöstä. Eräin poikkeuksin Suomen keskeiset kumppanuusmaat kuuluivat vuonna
2005 RSF:n 167 maan listalla mutasarjan maihin. Häntäpäähän sijoittuivat Nepal (160),
Kiina (159), Vietnam (158), Egypti (143) ja Etiopia (131), huonompaan puoliskoon lisäksi
Sri Lanka (115), Kenia (109) ja Sambia (90). Keskitasolta löytyivät Tansania (74) ja
Nicaragua (68). Hyvinä poikkeuksina esiintyivät Mosambik (49) ja Namibia (25).
Mitä voidaan
tehdä?
Yli tuhat journalistia
kärsii työn vähyydestä -
Joka kolmas free tekisi töitä enemmän kuin niitä on tarjolla
Journalisti (12.05.2006 - Juhani Artto) Journalistiliiton
tuoreimmissa freelancereiden työmarkkinatutkimuksissa joka kolmas vastaaja kirjasi
itsensä alityöllistettyjen ryhmään. Vajaatyöllisyydessä ole kysymys satojen
freelancereiden ammattitaidon puutteesta, vaan ennen muuta alan työvoiman mittavasta
ylitarjonnasta. Sen mittasuhteista saa karkean kuvan laskemalla yhteen journalistien
työttömyyskassan rekisteröimät työttömät ja freelancereiden työmarkkinatutkimusten
tiedot alityöllisten määrästä. Maaliskuussa 2006 työttömyyskassa maksoi
ansiosidonnaista päivärahaa 345 jäsenelleen. Aiempien vuosien tietojen perusteella on
ennustettavissa, että tänä vuonna ansiosidonnaista maksetaan kaikkiaan 700800:lle
kassan jäsenelle. Joka kolmannen journalistiliittolaisen freelancerin vajaatyöllisyys
puolestaan merkitsee sitä, että noin 550 jäsentä ei saa haluamaansa määrää
toimeksiantoja. Yhteen laskettuna työttömyydestä tai vajaatyöllisyydestä kärsii
tänä vuonna yli tuhat journalistia.
Japani
suosii lainamuotoista kehitysapua
Kehitys (20.03.2006 - Juhani Artto) Japani
on viime vuosina uudistanut kehitysyhteistyötään. Punaisena lankana on ollut
tiivistää entisestään sen kytköksiä saarivaltion strategisiin tarpeisiin. Vuonna
2003 hyväksytyssä peruskirjassa kehitysyhteistyön tavoitteisiin lisättiin Japanin oma
turvallisuus ja vauraus. Kehitysavun valtavirtaan kriittisesti suhtautuva Reality of Aid
raportti vuodelta 2004 toteaa uudesta peruskirjasta, että se liittää Japanin
kehitysyhteistyön aiempaa suoremmin turvallisuuspolitiikkaan, jota toteutetaan
maailmanlaajuisesti Yhdysvaltojen johdolla. Kehitysmaiden näkökulmasta tuntuvin muutos
on kuitenkin ollut Japanin kehitysyhteistyön määrärahojen pitkäaikainen
laskutendenssi. Niiden osuus bruttokansantulosta ylsi 0,34 prosenttiin vuonna 1984, mutta
oli enää 0,19 prosenttia vuonna 2004.
Kiinan ja Intian on luotava ekologisesti kestävä kehitysmalli
Kehitys (20.03.2006 - Juhani Artto)
Worldwatch Instituten tammikuussa julkaiseman State of the world 2006 vuosiraportin
erikoiskohteita ovat Kiina ja Intia. Niitä käsitellään kahdella tasolla. Makrotasolla
kirjoittajat suhteuttavat Kiinan ja Intian nykyisen ja kehitystrendeistä johdetun tulevan
vaikutuksen ympäristön globaaliin tilaan. Sen johtopäätös ei yllätä. Kiinasta ja
Intiasta on tulossa Yhdysvaltojen, EU:n ja Japanin rinnalle ympäristön tilaa yhä
vakavammin heikentäviä tekijöitä. Mikrotasolla raportti tarjoaa tietoa ympäristön
ja yhteiskunnan yksittäisistä ilmiöistä Kiinassa ja Intiassa. Niitä on mahdutettu
kirjaan suuri määrä kiinalaisista sähköpolkupyöristä uusiin intialaisiin
vedenkeruujärjestelmiin asti.
Intia-ilmiön uutuus:
Yritysostoja ulkomailla
Kehitys (20.03.2006 - Juhani Artto) Intian
kauppa- ja teollisuusministeri Kamal Nath varoitti 11. helmikuuta Euroopan hallituksia
rasismista. Se ei johtunut Tanskasta alkaneesta pilapiirroskohusta, vaan
vaikutusvaltaisten eurooppalaistahojen jyrkistä reaktioista Mittal Steelin yritykseen
vallata Luxemburgissa päämajaansa pitävä teräsjätti Arcelor. Nathin esiintymisestä
päätellen hän oli otaksunut, että torjunta oli - ainakin osittain - johtunut
intialaissyntyisen Lakshmi Mittalin keskeisestä asemasta Mittal Steelissä. Hän on sen
perustanut ja hänen perheensä on sen pääomistaja. "Tämä on globalisaation,
maiden rajoja ylittävien investointien ja liberalisoinnin aikakautta, eikä aikaa, jona
sijoittajia arvioidaan heidän ihonvärinsä perusteella", Nath ojensi eurooppalaisia
kollegoitaan Financial Timesin haastattelussa.
Tasa-arvo voi Kiinassa hyvin ja huonosti
Kehitys (20.03.2006 - Juhani Artto) Keskeisillä inhimillisen
kehityksen mittareilla tulkittuna Kiina on kivunnut keskituloisten maiden tasolle. Siitä
kertovat eliniän odotteen nousu 71 vuoteen sekä alle 1- ja alle 5-vuotiaiden
kuolleisuusluvut vuonna 2001. Samaa todistavat koulunkäyntiä koskevat tiedot. Kaikilla
näillä aloilla Kiina selvästi ylittää kehitysmaiden keskitason. Menestys
inhimillisessä kehityksessä ilmenee myös siinä, että ostovoimatasoitetussa
kansantulossa asukasta kohti Kiina sijoittuu UNDP:n tilastossa sijalle 96, mutta
inhimillisen kehityksen taulukossa sijalle 85. Huonoa tasa-arvon näkökulmasta on ollut
kaupunki- ja maaseutualueiden eron säilyminen suurena. - Lähde:
Itä-Aasiassa kymmenet järjestöt estävät ihmiskauppaa
Kehitys (20.03.2006 - Juhani Artto)
Yhdysvaltojen ihmisoikeusviranomaiset arvioivat, että maiden rajojen yli kuljetetaan
vuosittain 600 000 800 000 ihmiskaupan uhria. Heistä 80 prosenttia on naisia ja 50
prosenttia lapsia. Sadat tuhannet alistetaan prostituutioon. Suomen kehitysyhteistyön
pitkäaikaisessa kumppanuusmaassa Vietnamissa ihmiskauppaa harjoitetaan sekä etelässä
että pohjoisessa. Kiinan rajan läheisyydessä ihmiskaupan keinona käytetään
avioliittoja kiinalaisten miesten kanssa ja avioliittolupauksia. Vietnamin hallituksen
arvion mukaan kymmenesosa tapauksista, joissa vietnamilainen nainen menee järjestettyyn
avioliittoon kiinalaisen miehen kanssa, liittyy ihmiskauppaan. Etelä-Vietnamista
teini-ikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia toimitetaan ilotaloihin Kambodzhan
pääkaupunkiin Phnom Penhiin sekä kauemmaksi aina Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin asti.
Koska Intia päästää Wal-Martin vähittäiskaupan markkinoilleen?
Kehitys (20.03.2006 - Juhani Artto)
Maailman suurimmat vähittäiskauppaketjut, kuten yhdysvaltalainen Wal-Mart ja
ranskalainen Carrefour, himoitsevat päästä Intian markkinoille. Niiden tavoitteena on
päästä osalliseksi intialaisten vuodessa ostoksiinsa käyttämästä 170 miljardista
eurosta. Lisäkiihokkeena toimivat asiantuntijoiden ennusteet, joiden mukaan intialaisten
ostovoima tulee lähivuosina jatkamaan ripeätä kasvuaan. Ennen ensimmäisiä avajaisiaan
Intiassa Wal-Martin ja muidenulkomaisten monia brandeja markkinoivien kauppaketjujen on
kuitenkin raivattava tieltään yksi ratkaiseva este. Intia on tähän asti suojannut omia
markkinoitaan ulkomaisten vähittäiskauppojen toimintakiellolla.
Joka kuudes maitolitra lypsetään Intiassa
Kehitys (17.12.2005 -
Juhani Artto) Vuosina 1998-2004 Intia lisäsi vuosittaista maidontuotantoaan 71,3
miljardista tonnista 88,0 miljardiin tonniin. Maailman suurimmaksi maitomaaksi Intia nousi
jo vuonna 1999, jolloin se ohitti Yhdysvallat. Intia ylsi vuoden 2004 lypsyillään yli 17
prosenttiin maailmanlaajuisesta tuotannosta. Toinen tuotantoaan harppoen kasvattanut
kehitysmaa oli Kiina. Kuudessa vuodessa se lähes kolminkertaisti tuotantonsa päätyen
19,0 miljardiin tonniin vuonna 2004. Kolmannessa maailmassa sen edellä pysyi yhä
Brasilia, joka laajensi vertailujaksolla saantoaan 21,6:sta miljardista tonnista 23,5
miljardiin tonniin. Myös Meksiko pystyi kasvattamaan vuotuista maitomääränsä. Se
laajeni 8,6:sta miljardista tonnista 10,2 miljardiin tonniin. Samanaikaisesti
teollisuusmaiden suurista maidontuottajista ainoastaan Yhdysvallat ja Uusi Seelanti
lisäsivät selvästi alan tuotantoaan. Edellisen luvut kasvoivat 71,4:stä 77,2:een,
jälkimmäisen 10,5:stä 14,5:een. Euroopan maissa tuotantomäärät pysyivät melko
tarkasti muuttumattomina.
Harppaus
lisääntymisterveyden hyväksi
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto) "New Yorkin
huippukokouksessa tapahtui jotain tärkeätä ja odottamatonta", Kansainvälisen
perhesuunnittelujärjestöjen liiton (IPPF) puheenjohtaja Steven Sinding kirjoitti heti
syyskuun puolivälissä pidetyn YK:n huippukokouksen jälkeen. Hän tarkoitti sillä
40-sivuisen loppuasiakirjan kohtaa, jossa yli 150 maan johtajat vahvistivat sitoumuksensa
vuonna 1994 Kairossa pidetyn väestö- ja kehityskonferenssin lisääntymisterveyttä
koskeviin tavoitteisiin. Yhdysvaltoja asiakirjan sama kohta askarrutti siinä määrin,
että maan hallitus selvensi suhtautumistaan siihen virallisella kannanotolla
("Explanation of Position"). Lausumassaan Yhdysvallat korosti, että
lisääntymisterveyttä koskevaa mainintaa ei pidä tulkita missään muodossa tueksi
abortille. Omassa kirjoituksessaan Sinding muistutti, että näkemyserojensa vuoksi
maailman johtajat eivät sisällyttäneet syyskuussa 2000 hyväksymiinsä
vuosituhattavoitteisiin lisääntymisterveyttä koskevaa kohtaa. Sen vuoksi syyskuun 2005
asiakirja merkitsi hänen mielestään tärkeätä edistymistä työssä
lisääntymisterveyden hyväksi.
Kehitysavusta
potkua talouskasvuun:
Kymmenien tutkimusten mukaan
kehitysapu on nopeuttanut merkittävästi vastaanottajamaiden talouden kasvua
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto) Miten
kehitysapu on vaikuttanut vastaanottajamaiden kansantalouksien kasvuun? Viime vuosien
empiirinen, kvantitatiivinen taloustutkimus vastaa kysymykseen suorastaan hämmentävän
mutkattomasti. Alan tutkijoiden suuren enemmistön mukaan kehitysapu on pitkällä
aikavälillä onnistunut huomattavasti lisäämään vastaanottajamaiden taloudellista
kasvua. Sen mukaisesti myös taloudelliset edellytykset kansalaisten sosiaaliseen
kehitykseen ovat merkittävästi parantuneet. Kehitysavun ansiosta vastaanottajamaiden
bruttokansantulo kansalaista kohti on lisääntynyt keskimäärin noin 1,5
prosenttiyksikköä vuodessa, tutkimuksista voi karkeasti yleistää. Luku on niin suuri,
että ensi kertaa sen kuullessaan moni kehitysavun vankka kannattajakin voi pitää sitä
epäuskottavana.
WTO:n kehityskierroksella rintamalinjat
eivät noudata jakoa rikkaisiin ja köyhiin
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto) Minkälaisia näkymiä käynnissä oleva
neuvottelukierros maailmankaupan sääntöjen muuttamiseksi tarjoaa kehitysmaille?
Kauppatieteen tohtori Kent Wilska arvioi sitä kolme viikkoa ennen WTO:n Hongkongin
ministerikokouksen avajaispäivää 13. joulukuuta. Wilska työskentelee UM:n
kauppapoliittisella osastolla kaupallisena neuvoksena. "Rintamajako ei kulje
enää leimallisesti teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä. EU haluaisi
esimerkiksi antaa köyhimmille kehitysmaille erityisetuja, mutta moni muu kehitysmaa
vaatii samaa erityiskohtelua kaikille kehitysmaille. Köyhimmät maat ovat yhä olleet
neuvotteluissa varsin hiljaa, ja vahvat kehitysmaat ovat jopa runtanneet niitä. Rintamia
syntyy asiakohtaisesti siellä, missä mailla on yhteisiä etuja. Esimerkiksi EU:n
maataloustukia ja kauppaa arvostelevat sekä useat kehitysmaat että alan
eräät vahvat viejämaat, kuten Australia."
Dohasta Cancúnin kautta Hongkongiin
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto)
Maailman kauppajärjestön WTO:n päättäjät ovat poikkeuksellisen vaativan tehtävän
edessä kokouksessaan 13.-18. joulukuuta Hongkongissa. Edellinen, syyskuussa 2003
Cancúnissa Meksikossa pidetty ministerikokous epäonnistui. Myös vuoden 1999 lopulla
Seattlessa Yhdysvalloissa järjestetty, rankkojen mielenosoitusten sävyttämä
ministerikokous hajosi tuloksettomana. Hongkongissa on määrä löytää yhteisymmärrys
asioista, jotka marraskuussa 2001 Dohassa Qatarissa järjestetty ministerikokous
sisällytti maailmankaupan sääntöjä koskevan uuden neuvottelukierroksen tavoitteisiin.
Dohassa uusi neuvottelukierros nimettiin "kehityskierrokseksi". Se heijasti
kehitysmaiden aktivoitumista ja vaikutusvallan kasvua maailmankaupan sääntöjen
muokkausprosessissa. Eräiden suurten kehitysmaiden, kuten Intian ja Brasilian,
voimistuminen on entisestään mutkistanut kaupan sääntöjen monenkeskistä
käsittelyä, koska teollisuusmaiden mahdollisuudet sanella ratkaisuja yksipuolisesti ovat
vähentyneet.
Nigerialle palautetaan
458 miljoonaa dollaria
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto) Sveitsi palauttaa
Nigerian valtiolle Nigerian edesmenneen sotilasdiktaattorin Sani Abachan laittomasti
hankkimia ja Sveitsiin siirtämiä varoja. Sveitsin ja Nigerian hallitukset ovat
päätyneet 458 miljoonan dollarin (noin 380 miljoonan euron) palauttamiseen. Sveitsi
korkein oikeus asettui palauttamisen kannalle jo helmikuussa 2005, mutta 27. syyskuuta
mennessä Sveitsi oli toimittanut takaisin Nigeriaan vasta 290 miljoonaa dollaria.
Kehitysmaissa yli 200 miljoonaa käyttää internetiä
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto)
Huolestuneisuus rikkaiden ja köyhien maiden välisestä digikuilusta on kadonnut
otsikoista. Osaksi se johtunee internetin käytön nopeasta yleistymisestä kolmannessa
maailmassa. Viimeaikaisten arvioiden mukaan 17 kehitysmaassa netin käyttäjien määrä
yltää vähintään miljoonaan ihmiseen. Niiden lisäksi 27 kehitysmaassa
käyttäjämäärä ylittää 100 000 hengen rajan. Kiinassa nettiä hyödyntää 100
miljoonaa kansalaista.
Mestauksesta kivitykseen
Kehitys (17.12.2005 - Juhani Artto) Amnesty
Internationalin mukaan vuonna 2004 toimeenpantiin ainakin 3 797 kuolemantuomiota. Niistä
3 400 toteutettiin Kiinassa. Kiinan luku summaa vain julkisissa raporteissa todetut
tapaukset. Amnesty otaksuu, että todellinen määrä on huomattavasti suurempi. Kiinan
jälkeen eniten kuolemantuomioita toteutettiin Iranissa, Vietnamissa ja Yhdysvalloissa.
Amnesty rekisteröi vuonna 2004 kuolemantuomioiden toimeenpanoja yhteensä 25 maassa.
Järjestö listaa 2000-luvulla kuolemantuomioiden toimeenpanossa käytetyt menetelmät
seuraavasti:
mestaus (Saudi Arabia,
Irak)
sähkötuoli (Yhdysvallat)
hirttäminen (muun muassa
Egypti, Iran, Japani, Jordania, Pakistan ja Singapore)
myrkkyruiske (Kiina,
Guatemala, Filippiinit, Thaimaa, Yhdysvallat)
ampuminen (muun muassa
Valko-Venäjä, Kiina, Somalia, Taiwan, Uzbekistan ja Vietnam)
kivitys
(Afganistan, Iran)
Listan maista melkein joka
toinen kuuluu Suomen kehitysyhteistyön entisiin tai nykyisiin kumppaneihin.
Painetut
lehdet kehittelevät nettijulkaisemisensa ratkaisuja
Julkaisija (03.12.2005 - Juhani Artto) Kymmenisen vuotta
sitten maailmanlaajuisesti ensimmäiset painettavat sanomalehdet alkoivat julkaista
juttujaan webissä. Vähitellen yhä useampi kustantaja tempautui omine sovelluksineen
mukaan uuteen julkaisukeinoon. Ensimmäisinä vuosina harva ylläpiti maksullista saittia.
Maailmalla tilanne alkoi muuttua vuoden 2002 jälkipuoliskolla. Vuoden 2003 alussa
merkittävä osa eri teollisuusmaiden johtavista sanomalehdistä näytti pääosan
aineistoistaan enää vain maksaville netin käyttäjille. Suomessa isot sanomalehdet
siirtyivät joukolla maksullisuuteen viipeellä. Nyt siinä ollaan jo pitkällä. Juttujen
pääosan maksullisuudesta on tullut ratkaisu, joka ei netin käyttäjiä enää
kummastuta. Kustantajia se ei ole kuitenkaan vapauttanut nettijulkaisemisen
ongelmakentästä. Kokemusten karttuessa se ei ole supistunut, vaan pikemmin laajentunut.
Uusia kysymyksiä on syntynyt jo ennen kuin vanhoihin on kyetty kehittämään uskottavia
vastauksia.
Kolmannes Alman Median osakkeista on ulkomaisissa käsissä
Journalisti (02.12.2005 - Juhani Artto)
Televisio- ja radiotoiminnasta riisuttu Alma Media palasi 7. marraskuuta mutkikkaiden
vaiheiden jälkeen pörssin päälistalle. Sadan suurimman omistajansa listan yhtiö
päivitti verkkosivustossaan 11. marraskuuta. Bonnierin lähdöstä huolimatta ulkomaisten
sijoittajien omistusosuus oli yhä suuri, 31 prosenttia. Karkeasti toista kolmannesta
hallitsivat suomalaiset vakuutusyhtiöt. Muista omistajista kiinnostavin oli
notkealiikkeisen sijoittajan Kai Mäkelän sijoitusyhtiö Oy Herttaässä Ab.
Yt-neuvottelut pahassa saumassa:
Saneerausohjelmat eivät
ole nostaneet Editaa tappiokierteestä
Kirjatyö (29.09.2005 - Juhani Artto) Edita suunnittelee
supistuksia henkilökuntaansa. Johto lähetti kutsut yt-neuvotteluihin syksyn
alkajaisiksi. Osa työpaikkansa menettävistä aiotaan pannaan eläkkeelle, osa etsimään
työtä yhtymän ulkopuolelta. Organisaation eri osissa miehistön harventamistarve on
2-15 prosenttia, työnantaja ilmoitti. "Nyt luodaan terveet rakenteet",
elokuussa 2005 toimitusjohtajana aloittanut Timo Lepistö selvitti Editan tiedotteessa.
"Toimenpiteet tulevat mahdollistamaan yhtiön liiketoiminnan kannattavan kasvun ja
kehittämisen", siinä luvataan. Tervehdyttämisen tarve onkin ilmeinen
Editan uusi
toimitusjohtaja Timo Lepistö
haluaa avointa yhteistyötä henkilöstön kanssa
Kirjatyö (29.09.2005 - Juhani Artto) Kirjatyö
haastatteli 9. syyskuuta Editan toimitusjohtajana kuukauden työskennellyttä Timo
Lepistöä. Henkilökunnalta hän odottaa tiivistä ja avointa yhteistyötä vuosia
tappiota tehneen konsernin tervehdyttämisessä. Miten Editan tulos kehittyi
tammi-elokuussa 2005? "Emme ole vielä julkistaneet puolivuotiskatsausta,
mutta voin kertoa, että kehitys ei ole ollut tyydyttävää. Se onkin yksi välitön syy
yt-neuvottelujen aloittamiseen."
Pääluottamusmies Esko
Sallinen:
Editan Kivenlahden
painosta ei voida enää vähentää väkeä
Kirjatyö (29.09.2005 Juhani Artto)
Pääluottamusmies Esko Sallinen, miten Acta Printin Kivenlahden syväpainossa on reagoitu
työnantajan ilmoitukseen uusista yt-neuvotteluista? "Meillä on viime vuosien aikana
käyty niin usein ja niin paljon yt-neuvotteluja, että olemme niihin aika
turtuneita." Sallinen muistuttaa, että viimeksi kesällä 2005 toteutettiin
irtisanomisia. "Nyt työvoimaa on niin vähän, ettei uusiin vähennyksiin ole enää
mitään mahdollisuuksia. Pikemminkin järkevää olisi lisätä väkeä, jotta ylityöt
eivät olisi ainoa vaihtoehto paikata sairaustapauksia." Kivenlahden syväpainossa
työskentelee tällä hetkellä satakunta kirjatyöntekijää.
"Vähennystarve on tekemällä tehty"
Kirjatyö (29.09.205 - Juhani Artto) Edita
Priman ja Kvartton yt-neuvottelut väen vähentämisestä aloitettiin 12. syyskuuta. Noin
50 hengen supistuksesta viitisentoista hoituu viime kuukausina sovituilla
eläkejärjestelyillä. Lopuista vähennyssuunnitelmista vajaa kymmenen kohdistuu
työntekijöihin. Lisäksi työnantajan tarkoituksena on panna ulos toistakymmentä
teknistä toimihenkilöä ja ylemmät mukaanluettuna samoin toistakymmentä
toimihenkilöä. Priman ja Kvartton työntekijöiden pääluottamusmiehen Ronny Sahalan
mielestä vähennystarve on tekemällä tehty. Työtilanne on hyvä. Kaikilla koneilla ja
jälkikäsittelylinjoilla on tarvittava miehitys mutta ei enempää. Pakkaus- ja
postitustöissä tehdään ylitöitä viikonloppuisin.
Maksoiko Edita liikaa yritysostoissaan?
Kirjatyö (29.09.2005 - Juhani Artto) Se,
että Sonera maksoi tuhottomasti liikaa umts-luvastaan Saksassa, kuuluu jokamiehen
arkitietoihin. Sen sijaan toisen valtionyhtiön Editan yritysostoissaan maksamien hintojen
mielekkyyttä eivät asiantuntijat ole julkisuudessa arvioineet. Syytä ehkä olisi.
Viekö Wal-Mart Kiinaan edistystä?
Kehitys (14.09.2005 - Juhani Artto) Mitä
tapahtuu työntekijöiden ay-oikeuksille, kun niitä suorasukaisesti polkevat Kiina sekä
maailman suurin kauppaketju Wal-Mart kohtaavat? Time-lehti tarjosi kesäkuun lopulla
asiaan yllättävän näkökulman. Sen mukaan Wal-Mart kuuluu Kiinassa edistyksellisen
muutoksen vetureihin. Wal-Martin työtapa (Wal-Mart way) ei ehkä vielä johda Kiinassa
suureen harppaukseen, vaikka se merkitseekin edistymistä, Dorinda Elliott ja Bill Powell
päättelivät.
Intia nousee Japanin ohi
Kehitys (14.09.2005 - Juhani Artto) Viime
aikoina Kiinan ohella on kohuttu Intiasta tulevaisuuden talousmahtina. Jo yksinään
riittävä peruste siihen on se, että Intian ennustetaan nousevan kymmenessä vuodessa
Japanin ohi maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi ostovoimapariteettiin perustuvalla
bruttokansantuotteella mitattuna. Vuonna 2003 suurimmat maat ylsivät Maailmanpankin
mukaan seuraaviin lukuihin (miljardia Yhdysvaltojen dollaria):
Yhdysvallat |
10.923 |
Kiina |
6.446 |
Japani |
3.568 |
Intia |
3.078 |
Saksa |
2.291 |
Ranska |
1.654 |
Kehitysmaista Top 20 -listalle
sijoittuivat myös Brasilia (9.), Meksiko (12.), Indonesia (15.), Etelä-Afrikka (19.) ja
Thaimaa (20.). Suomi löytyy tilastosta 144 miljardilla dollarillaan sijalta 48.
ActionAid toimii köyhien vaikutusvallan lisäämiseksi
Kehitys (14.09.2005 - Juhani Artto)
ActionAid kuului keskeisiin voimiin viime kuukausina kaikkialla maailmassa näkyneessä
Make Poverty History -kampanjassa köyhyyden lopettamisen puolesta. Päättäjien
painostaminen muodostaa nykyään järjestön toiminnan toisen puolen. Toinen puoli
koostuu kehitystoiminnasta kolmannessa maailmassa. Alkuun vuonna 1972 Britanniassa
perustettu kansalaisjärjestö keskittyi pienimuotoisten avustushankkeiden toteuttamiseen
köyhissä maissa. Tänään ActionAid arvioi, että sen työ auttaa konkreettisesti
kolmeatoista miljoonaa ihmistä. Järjestöllä on hankkeita 42 maassa. ActionAid on
lukuisten muiden kehitystyötä tekevien organisaatioiden tavoin vähitellen oppinut
korostamaan avun vastaanottajien roolia. Sen mukaisesti lähes 90 prosenttia järjestön
noin 1 800 työntekijän henkilökunnasta on kehitysmaiden kansalaisia. Hanketoimintaa
muovataan koko ajan niin, että vastuu työn suunnittelusta sen toteuttamiseen asti
siirtyy yhä enemmän toiminnan kohdeyhteisöille itselleen. Tätä kuvastaa yhteistyö
yli 2000 paikallisen yhteisön kanssa kohdealueilla.
Jean-Marie Muhirwa
junailee mediaa lapsikauppaa vastaan
Journalisti (05.08.2005 - Juhani Artto)
Jean-Marie Muhirwa, 43, tarttui heinäkuussa 2004 vaikeaan tehtävään Länsi-Afrikassa.
Siitä lähtien hän on koordinoinut tiedotus- ja vaikuttamishanketta alueella rehottavaa
lapsikauppaa vastaan. Media on hankkeessa merkittävässä asemassa. Eniten odotuksia on
asetettu yhteisöradioihin. Niiden avulla kohotetaan kohdealueiden asukkaiden tietoisuutta
lapsityöstä, erityisesti sen vaaroista ja värvääjien toimintatavoista. Alkuun työ on
keskittynyt Malista Norsunluurannikon kaakao- ja muille tiloille vievälle reitille.
"Suuri osa kohdealueiden väestöstä on lukutaidottomia. Sen vuoksi radio vaikuttaa
suureen yleisöön tehokkaammin kuin painettu sana", Muhirwa toteaa.
Pelastakaa Lapset
liikkeen Anne Haaranen:
Oikeusperustaisuus
johdonmukaistaa toimintaa
Kehitysuutiset (29.06.2005 - Juhani Artto)
Kansainvälinen Pelastakaa Lapset liike korostaa, että sen toiminta on
oikeusperustaista. Mitä juhlalliselta kuulostava luonnehdinta tarkoittaa? "Pidämme
työmme lähtökohtana YK:n lapsen oikeuksien sopimusta", Pelastakaa Lapset
liikkeen Suomen järjestön kansainvälisen yksikön johtaja Anne Haaranen
kiteyttää. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että järjestö käyttää koko
toimintansa suunnittelussa ja työnsä tulosten arvioinnissa mittapuuna lapsen oikeuksien
sopimusta. "Sen artiklat toimivat meille työtämme ohjaavina normeina, mittareina ja
standardeina."
Tutkija Unto
Vesa:
Komissiot ovat vaikuttaneet
ajattelutapoihin
Kehitys (12.06.2005 - Juhani Artto)
Helsinki-prosessin loppuraportin valmistelua ovat osaltaan ohjanneet arviot aiempien
globaalihallintaa käsitelleiden komissioiden vahvuuksista ja heikkouksista. Vaativimpaan
arviointityöhön Helsinki-prosessi kiinnitti neljä ulkomaista ja kaksi suomalaista
tutkijaa. Heidän havaintonsa ja päätelmänsä on koottu Global Commissions Assessed
kirjaksi, jonka on toimittanut tutkija Unto Vesa Tampereen yliopiston Rauhan- ja
konfliktintutkimuskeskuksesta. "Komissioiden ehdotukset ovat harvoin alkaneet
toteutua nopeasti, eikä sitä ole yleensä odotettukaan", Vesa totesi huhtikuun
lopulla Kehitys-lehdelle.
Helsinki-ryhmän jäsen Susan
George:
"Vuosituhattavoitteet
ovat täysin riittämättömät"
Kehitys (12.06.2005 - Juhani Artto) Helsinki-ryhmän
jäsen Susan George kuuluu maailman nykyisen valtarakenteen ja kehityssuunnan näkyvimpiin
kriitikoihin. Näkemyksiään hän on julkaissut kymmenessä kirjassaan sekä lukuisissa
lehtikirjoituksissaan ja haastatteluissaan. Kuvaavaa hänen kriittiselle
asenteelleen on YK:n vuosituhattavoitteiden luonnehtiminen minimitavoitteiden minimiksi.
Georgen mielestä ne ovat täysin riittämättömät. Näin hän esitti tammikuun alussa
2005 Helsinki-prosessin silloisia
valmisteluasiakirjoja koskevassa kommentissaan. Leimallista Georgelle on myös
intensiivinen osallistuminen suunnanmuutokseen pyrkivän kansainvälisen liikkeen
kehittämiseen. Viime vuosina hänen keskeisiä toimintakenttiään ovat olleet Maailman
sosiaalifoorumi (WSF), Attac sekä yhteiskunnalliseen kamppailuun liittyneiden tutkijoiden
kansainvälinen verkosto Transnational Institute. "... nyt meillä on vihdoinkin
maailmanlaajuinen liike", George totesi lokakuussa 2004 julkaistussa
kirjoituksessaan. Sillä hän tarkoitti ennen muuta Maailman sosiaalifoorumin muodostavien
voimien yhteistä toimintaa.
Helsinki-ryhmän
jäsen Maria Cattaui
korostaa avoimen maailmankaupan etuja
Kehitys (12.06.2005 - Juhani Artto)
Kansainvälinen kauppakamari ICC (www.iccwbo.org)
julkaisi kesäkuussa 2004 raportin Standing up for the Global Economy. Se erittelee
globaalitalouden peruselementtejä. Raportin esipuheessa ICC:n pääsihteeri Maria Livanos
Cattaui toteaa seuraavaa. "Erot rikkaiden ja köyhien välillä ovat vielä
kieltämättä liian isot. Mutta niiden, jotka vilpittömästi haluavat lieventää
miljoonien ihmisten köyhyyttä kehitysmaissa, tulisi keskittyä hyödyntämään
globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia, eikä tekemään globalisaatiosta
syntipukkia."Toukokuun alussa 2005 Helsinki-ryhmän jäsen Cattaui totesi
Kehitys-lehdelle, että puhuminen globalisaation kannattajista ja vastustajista ei ole
enää ajankohtaista. "Kukaan ei enää kuuntele puhujaa, joka sanoo vastustavansa
globalisaatiota. Nyt on kysymys globalisaation hallinnan yksityiskohtien
kehittelemisestä." Maailmankaupan sääntöjen alalla sen on Cattauin mielestä
merkittävä avoimuuden lisäämistä. Perusteluna hän viittaa ennen muuta
kehitystrendeihin, joiden mukaan markkinoitaan avanneet maat ovat kehittyneet
taloudellisesti keskimäärin nopeammin kuin ulkomaankauppaansa tiukasti säännelleet
maat.
Korkeat kuljetuskustannukset
pahentavat Afrikan taakkaa
Kehitys (12.06.2005 - Juhani Artto)
Afrikassa kuljetuskustannukset ovat kaksi kertaa korkeammat kuin Aasiassa ja
Latinalaisessa Amerikassa ja neljä kertaa korkeammat kuin teollisuusmaissa. Afrikan
sisämaan valtiot Burundi, Etiopia, Tshad ja Uganda käyttävät 40 prosenttia
vientituloistaan vientituotteidensa kuljetuskuluihin ja vakuutusmaksuihin. Henkilöauton
kuljettaminen Japanista Abidjaniin Norsunluurannikolle maksaa 1 500 dollaria, mutta saman
auton toimittaminen Abidjanista Etiopian pääkaupunkiin Addis Abebaan maksaa 5 000
dollaria.
Kenia uskoo EU:n pitkään pinnaan korruptio-ongelmassa
Kehitys (12.06.2005 - Juhani Artto) Kenian
uuden presidentin Mwai Kibakin hallinto on 2,5 vuodessa lupaustensa mukaisesti kehittänyt
korruption rajoittamisessa tarvittavaa lainsäädäntöä ja selvitellyt lukuisten
korruptioepäilyjen aiheellisuutta. Kummastusta sen sijaan on herättänyt parlamentin
päätös määrätä johtavien päättäjien ja viranomaisten tiedot omaisuudestaan ja
tuloistaan salaisiksi. Julkisuudessa useita ministereitä ja korkeita virkamiehiä on
syytetty lahjusten vastaanottamisesta. Yhtään merkittävää tapausta ei ole kuitenkaan
viety oikeuskäsittelyyn.
Jäsenyys
WTO:ssa on köyhdyttänyt Kiinan maaseutua
Kehitys (12.06.2005 - Juhani Artto) Hyöty
Kiinan vuonna 2001 alkaneesta jäsenyydestä Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on
jakautunut epätasaisesti. Kiina itse on saanut jäsenyyteen liittyvien muutosten ansiosta
vuositasolla yli 40 miljardin dollarin edun. Muiden maiden yhteen laskettu hyöty on ollut
35 miljardia vuodessa. Näihin lukuihin päädytään Maailmanpankin helmikuussa
julkaisemassa tutkimuksessa "China and the WTO: Accession, Policy Reform and Poverty
Reduction Strategies". Kiinan sisällä hyöty on keskittynyt taloudellisesti
kehittyneisiin teollisuuskeskuksiin. Kaupunkien kotitalouksista lähes 90 prosenttia
raportoi tulojensa ja kulutuksensa kasvusta. Sen sijaan maaseudun kotitalouksien tulot
supistuivat keskimäärin 0,7 prosenttia.
Kiina-ilmiö tulee yhä haastavammaksi
Kehitys (28.02.2005 - Juhani Artto) Vuonna
2003 Suomen kauppa Kiinan kanssa oli pahasti alijäämäistä. Tuonti Kiinasta ylitti
peräti 293 miljoonalla eurolla viennin Kiinaan. Samoihin aikoihin eräät yritykset
siirsivät julkisen kohun saattelemana tuotantoaan Suomesta Kiinaan ja vastaavasti
lopettivat työpaikkoja Suomessa. Muutoksista alkoi piirtyä mielikuva, jossa kiinalaiset
kaappaavat kiihtyvällä vauhdilla Suomesta työpaikkoja ja valtaavat tuotteillaan
armottomasti Suomen markkinoita. Mielikuva synnytti käsitteen Kiina-ilmiö. Sitä
ruokkivat myös uutiset, joissa kerrottiin Nokian ja eräiden muiden suomalaisyhtiöiden
tehneen investointeja Suomen sijasta Kiinaan. Huolestuneisuutta syvensivät tiedot, joiden
mukaan suomalaisyritysten laajennokset Kiinassa eivät rajoittuneet tuotantoon, vaan
sisälsivät myös tutkimus- ja kehitystyötä. Vaaran tuntua voimistivat toistuvat
viittaukset kiinalaisten mitättömiin palkkoihin ja ylipitkiin työpäiviin - ikään
kuin ne olisivat muuttumattomia suureita. Tätä taustaa vasten tuorein tilasto
kaupasta Suomen ja Kiinan välillä on lohdullista luettavaa.
Kiina nousi maailmankaupan kolmoseksi
Kehitys (28.02.2005 - Juhani Artto) Kiinan ulkomaankauppa
kasvoi viime vuonna 36 prosenttia. Tuonti laajeni täpärästi nopeammin kuin vienti.
Kiinan ulkomaankaupan arvo kohosi 1 150 miljardiin dollariin. Hurja kehitys nosti Kiinan
kolmannelle sijalle ulkomaankaupan määrän kansainvälisessä vertailussa. Vuonna 2003
nipin napin edellä ollut Japani jäi selvästi taakse. Kiinan edellä sinnittelivät
enää ykkösenä kulkeva USA ja kakkossijan Saksa. Kiina on noussut listalla
häkellyttävällä vauhdilla. Maailmankaupan kärkikymmenikköön se ylsi ensi kertaa
vuonna 1997, seitsemänneksi vuonna 2000 ja neljänneksi vuonna 2003. Tilaa osuuden
laajentamiselle maailmankaupassa on silti yhä rutkasti jäljellä. Viime vuoden
viennillään ja tuonnillaan Kiina ylsi ainoastaan noin seitsemän prosentin osuuteen
tavaroiden kansainvälisestä kaupasta.
Brasilian MST:
Kaikki kuukaudet punaisiksi
Kehitys Utveckling (07.12.2004 - Juhani Artto) Brasilian
maattomien liike MST (Movimiento dos Trabalhadores Rurais Sem Terra) perustettiin 20
vuotta sitten. Sen tunnetuin tavoite on suurten maaomaisuuksien lohkominen maaseudun
köyhien hyväksi. Keskeinen kamppailumuoto on vallata maita, jotka eivät ole
tuotannollisessa käytössä. MST:lle se on antanut näkyvyyttä ja uskottavuutta, joka on
rohkaissut miljoonia brasialaisia liittymään liikkeeseen operaatioiden osanottajina ja
tukijoina. Paljolti sen ansiosta maaomaisuuksien uudelleenjako on pysynyt vuodesta toiseen
Brasilian politiikan kuumana kysymyksenä. Painostus on tuottanut suurtilallisen kovasta
vastarinnasta huolimatta konkreettisia tuloksia. Kaksi vuotta sitten uutta toivoa
maattomille antoi työväenpuolueen ehdokkaan Luiz Inácio Lula da Silvan valinta
Brasilian presidentiksi. Viime vuonna 36 000 perhettä sai käyttöönsä maata, mutta
tulos jäi kuitenkin kauaksi MST:n tavoitteista sekä myös Lulan vaalikampanjansa aikana
ja presidenttinäkin antamista lupauksista. Viime keväänä MST julisti huhtikuun
punaiseksi kamppailukuukaudeksi ja kiihdytti maiden valtauksia.
Köyhimpien maiden velka kasvoi
Kehitys Utveckling (07.12.2004 - Juhani Artto) Vuosituhannen
vaihteen lähestyessä ympäri maailmaa kampanjoitiin köyhimpien kehitysmaiden velkojen
anteeksiannon puolesta. Rintama oli laajapohjainen ulottuen paavista rock-tähti Bonoon.
Painostus oli niin voimakasta, että suurimpien velkojamaiden johtajat lupasivat helpottaa
velkoja tuntuvasti. OECD:n tilasto osoittaa, että köyhimpien maiden velkataakka ei
kuitenkaan keventynyt vuosituhannen vaihteen kampanjoiden, eikä valtioiden päämiesten
lupausten seurauksena. Köyhimpien maiden yhteenlaskettu velka kasvoi vuosina 1998-2002
seitsemän prosenttia. Se nousi 147 miljardista dollarista 156 miljardiin dollariin
(Samoan tiedot puuttuvat). Köyhimmiksi luokitelluista 49 maasta ainoastaan seitsemän
maan ulkomainen velka oli vuonna 2002 pienempi kuin vuonna 1998. Tuntuvimmin laskivat
Mosambikin, Liberian, Angolan ja Myanmarin velat.
Suurimpien velallisten taakka keveni
Kehitys Utveckling (07.12.2004 - Juhani Artto) Vuosina
1998-2002 kehitysmaiden suurimpien velallisten yhteenlaskettu velka supistui yli kymmenen
prosenttia. Kuudestatoista maasta yhdeksän pienensi velkaansa. Huomattavaan supistukseen
pystyivät Vietnam, Thaimaa, Kiina, Meksiko ja Indonesia. Yhdessäkään suurten
ulkomaanvelkojen maassa tilanne ei huonontunut vakavasti.
Kiina elvyttää viljantuotantoaan
Kehitys Utveckling (07.12.2004 - Juhani Artto) Worldwatchin
Lester Brown kiinnitti maaliskuussa The Globalistissa huomiota Kiinan viljantuotannon
jatkuvaan laskuun vuoden 1999 jälkeen. Sen syiksi hän mainitsi viljelysmaan siirtämisen
muihin käyttötarkoituksiin, kasteluveden puutteen pahenemisen, aavikoitumisen ja
siirtymisen tuottoisampien ruokakasvien tuotantoon. Brown varoitti, että jatkuessaan
tendenssi johtaa Kiinan lisääntyvään tuontiin, minkä seurauksena viljan
maailmanmarkkinahinnat kohoavat. Se taas olisi uusi vakava isku kaikkia viljan tuonnista
riippuvaisia köyhiä maita vastaan. Vuoden alkukuukausina Kiinan kasvaneet ulkomaiset
viljaostot suuntasivat kansainväliset hinnat nousuun. Kiinan säännönmukaisesti
ylijäämäisenä pysynyt maataloustuotteiden ulkomaankauppa muuttui tammi-heinäkuussa
4,5 miljardia dollaria alijäämäiseksi. Vuonna 2004 kiinalaiset onnistuivat kuitenkin
kääntämään viljantuotantonsa nousuun. Maataloustuen lisääminen ja tuottajahintojen
vähimmäistason nostaminen elvyttivät kiinnostusta viljanviljelyyn.
Vaatejätti Gap sosiaalistui
Kehitys Utveckling (07.12.2004 - Juhani Artto)
Vaatekauppaketju Gap
julkaisi toukokuussa toimintansa sosiaalista vastuullisuutta selvittelevän raportin.
Tapaus oli yllättävä ja merkittävä, sillä Gap on kuulunut viime vuosina
kehitysmaissa toimivien alihankintayhtiöiden työolosuhteita arvostelevien kampanjoiden
keskeisiin kohteisiin. Gapilla on Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella 3 000 myymälää.
Niissä työskentelee yli 150 000 henkilöä. Raportin tekotavasta, sisällöstä ja
julkistamisesta voi päätellä, että Gap on täydentänyt strategiaansa sosiaalisella
vastuullisuudella. Yhtiö hankkii vaatteita noin 3 000 yritykseltä 50 maasta. Raportti on
koottu 653 alihankkijana toimivan tuotantolaitoksen työolosuhteiden arvioista.
Polisario
ajaa sitkeästi Länsi-Saharaa itsenäiseksi
Kehitys (05.10.2004 - Juhani Artto)
Länsi-Saharan itsenäisyys oli lähellä 1970-luvun puolivälissä. Tänään tavoite on
korkeamman kynnyksen takana kuin silloin, vaikka kymmenet valtiot ovat tunnustaneet
Länsi-Saharan. Marokko pitää aluetta tiukasti hallinnassaan, eikä maailmalta
kohdisteta Marokkon taivuttamiseksi voimakasta painostusta. Hiljattain Marokko hylkäsi
YK:n tarjoaman kompromissiehdotuksen, jonka mukaan länsisaharalaiset saisivat oikeuden
äänestää itsenäisyydestään viiden vuoden kuluttua. YK:n turvallisuusneuvosto ja
länsisaharalaisten vapautusliike Polisario ovat hyväksyneet välitysesityksen. Polisarion
johtohenkilöt vihjailivat syksyllä 2003 mahdollisuudesta palata aseellisen
itsenäisyystaistelun tielle, ellei Marokko myönny länsisaharalaisten
kansanäänestykseen. Viime kuukausina Polisario on kuitenkin tyytynyt vetoamaan
kansainväliseen yhteisöön, jotta se painostaisi Marokkoa muiden hyväksymään
kompromissiin.
Saudi-Arabia
loukkaa karkeasti ulkomaisen työvoiman oikeuksia
Kehitys (05.10.2004 - Juhani Artto) Siirtotyöläisten
mielivaltainen kohtelu Saudi-Arabiassa ei rajoitu pelkästään
yksittäisiin tapauksiin. Äärimmäinen sorto on niin tavallista, että
kyseessä on vakava rakenteellinen vääristymä, jota Saudi-Arabian johdon on
välittömästi ryhdyttävä oikaisemaan. Näin esittää Human Rights
Watch heinäkuun puolivälissä julkaisemaassaan 135-sivuisessa raportissa Bad Dreams: Exploitation and Abuse of
Migrant Workers in Saudi Arabia. Se on ensimmäinen perusteellinen selvitys ulkomaisen työvoiman
ongelmista Saudi-Arabiassa. Aineisto perustuu pääosin Saudi-Arabiasta kotimaihinsa
palanneiden siirtotyöläisten haastatteluihin. Lähes 9 miljoonan siirtotyöläisen työ
muodostaa olennaisen osan 17 miljoonan kansalaisen Saudi-Arabian toimintoja. Ulkomaista
työvoimaa käytetään paitsi ruumillisessa ja rutiinityössä myös korkeata koulutusta
vaativissa tehtävissä. Raportissa muistutetaan, että osa siirtotyöläisistä palaa
Saudi-Arabiasta ilman erityisiä valituksen aiheita.
Jemen kärsii pitkään
lukutaidottomuudesta
Kehitys (05.10.2004 - Juhani Artto) Kuilu miesten ja naisten
lukutaidon välillä on 20 miljoonan asukkaan Jemenissä poikkeuksellisen leveä, UNDP:n
Human Development Report 2004:stä ilmenee. Vielä jyrkempi ero on ainoastaan Nigerissä.
UNDP:n mukaan jemeniläisistä miehistä lukutaitoisia on 70 prosenttia, naisista alle 29
prosenttia. Ero on huomattava myös asutuskeskusten ja maaseudun välillä.
Arabimaissa lukutaito
ei ole yleisempää kuin Afrikassa
Kehitys (05.10.2004 - Juhani Artto) UNDP:n Human Development
Report 2004 kertoo, että vuonna 2002 arabimaiden yli 14-vuotiaista kansalaisista 63,3
prosenttia osasi lukea. Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa vastaava osuus oli 63,2
prosenttia. Vuonna 1990 lukutaitoisten osuus oli arabimaissa täsmälleen yhtä suuri kuin
Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa: 50,8 prosenttia.
Pohjoisen
siirtotyöläiset rahoittavat etelän kehitystä
Kehitys Utveckling (05.05.2004 - Juhani Artto) Teollisuusmaissa työskentelevät
kehitysmaiden ihmiset lähettivät toissa vuonna kotimaihinsa läheisilleen 80 miljardia
dollaria (engl. remittances). Näin arvioidaan kesäkuussa 2003 julkaistussa
Maailmanpankin vuosiraportissa Global Development Finance. Trendinä on ollut
rahalähetysten vuosittaisen määrän kasvu, mitä selittää ennen muuta laillisen ja
laittoman muuttoliikkeen jatkuminen kehitysmaista teollisuusmaihin. Samalla perusteella
rahavirran kasvun ennustetaan jatkuvan. Eräissä muissa selvityksissä on päädytty
arvioihin, joiden mukaan siirtorahojen määrä on jo nyt huomattavasti suurempi kuin 80
miljardia dollaria vuodessa. Summa on joka tapauksessa suuri verrataan sitä mihin tahansa
etelän ja pohjoisen välisen pääomavirran osaan. Se ylittää reilusti virallisen
kehitysavun määrän (52 miljardia dollaria vuonna 2001).
Tuhannet vapaaehtoiset
urakoivat Oxfamissa
Kehitys Utveckling (05.05.2004 - Juhani Artto) Jos hallitukset
eivät pysty lisäämään kehitysyhteistyön määrärahojaan, ihmiset tekevät sen.
Näin todetaan Tarja Halosen ja Benjamin Mkapan johtaman globalisaation sosiaalisen
ulottuvuuden maailmankomission loppuraportissa. Monen kansalaisjärjestön työ
kehityksen hyväksi perustuu vapaaehtoisiin tukimaksuihin. Joidenkin järjestöjen
toiminta on laajamittaista. Esimerkiksi Oxfam käyttää vuosittain yli 300 miljoonaa
dollaria ja se saa kuukausittain tukimaksun yli miljoonalta lahjoittajalta. Oxfam
onkin erityisen vaikuttava esimerkki vapaaehtoistyön mahdollisuuksista. Järjestö
rahoittaa vain pienen osan muhkeasta budjetistaan julkisista varoista saaduilla
avustuksilla. Muu perustuu pääosin kansalaisten säännöllisiin tukimaksuihin sekä
kaupankäyntiin, jonka pyörittämisessä vapaaehtoistyöllä on olennainen merkitys. Vuonna
2001 Oxfamin maailmanlaajuisen toiminnan kulut olivat 318 miljoonaa dollaria. Summa ei
ollut kovinkaan paljon pienempi kuin rahamäärä, jonka Suomen valtio käytti samana
vuonna kehitysyhteistyöhön.
Avun pirstoutuminen aiheuttaa
tehottomuutta
Kehitys Utveckling (05.05.2004 - Juhani Artto) Vietnam vastaanotti vuonna 2002
kehitysapua 25 hallitukselta, 19 monenkeskiseltä organisaatiolta ja noin 350
kansainväliseltä kansalaisjärjestöltä. Ne rahoittivat maassa yli 8 000 hanketta.
Projektien suuri määrä sitoi runsaasti vietnamilaisten voimavaroja työn
hallinnointiin. Jo pelkästään rahoittajatahojen edustajien tapaamiset vaativat paljon
viranomaisten aikaa. Avun vastaanottajan voimavaroja kului myös siihen, että
lahjoittajien raportointivaatimukset vaihtelivat suuresti. Vietnamin tapausta tutkijat
pitävät melko tyypillisenä, ilmenee Institute of Development Studies
tutkimuslaitoksen tammikuussa 2004 julkaisemasta selvityksestä. Sääntönä on,
että pirstoutuneisuus aiheuttaa tehottomuutta hanketoimintaan. Moneen kertaan
vahvistetuista aikeista huolimatta siirtyminen sektorikohtaiseen apuun ja suoraan
budjettitukeen ovat edenneet hitaasti.
Taloushistorioitsijat
etsivät selityksiä tulokuilun kasvuun
Helsinki (08.03.2004 - Juhani Artto)
Maanosittaisessa vertailussa Afrikka on maailmantalouden selvästi heikoin lenkki
nykyään. Aina ei ole ollut näin. Tuhat vuotta sitten Afrikan bruttokansantuote henkeä
kohti oli samansuuruinen kuin Länsi-Euroopan. Näin esittää makrotalouden historian
tutkija Angus Maddison teoksessaan The World Economy, a Millennial Perspective (OECD,
2001). Hänen mukaansa maanosien BKT per capita erot olivat vuonna 1000 vähäisiä.
Poikkeamat eivät olleet edes kymmentä prosenttia senaikaisen maailman keskiarvosta,
joksi Maddison arvioi lukuisine epävarmoine oletuksineen 435 dollaria (vuoden 1990
dollareissa).
EU valmis vahvistamaan WTO:n
roolia korruption estämisessä
Kehitys (08.03.2004 - Juhani Artto) Kansainvälinen
yhteistyö korruptiota vastaan eteni syksyllä YK:ssa. Yleiskokous hyväksyi
korruptionvastaisen sopimuksen lokakuussa ja 90 jäsenvaltiota allekirjoitti sen
joulukuussa. Sopimus tulee voimaan ja kansainvälisen oikeuden osaksi 90 päivää sen
jälkeen, kun 30 valtio on ratifioinut sen. EU:n kauppakomissaari Pascal Lamy luonnehti
tammikuussa sopimusta sekä huomattavaksi läpimurroksi että varsin puutteelliseksi
asiakirjaksi. Pahimpana heikkoutena Lamy pitää sitä, että sopimuksessa ei
määritellä seurantaa ja toimeenpanoa koskevia velvollisuuksia. Hän totesi, että YK:n
neuvotteluissa - samoin kuin taannoin OECD:n korruptionvastaisen asiakirjan valmistelussa
sopimukseen pääsy vaati toimeenpanoa koskevien kohtien vesittämistä.
Korruptionvastaisen toiminnan johtava kansainvälinen organisaatio Transparency
International (TI) on kiinnittänyt YK:n tuoreessa sopimuksessa huomiota samoihin
puutteisiin kuin Lamy.
Intia mainostaa
saavutuksiaan
Kehitys (08.03.2004 - Juhani Artto)
Joulukuussa Intian valuuttavaranto ylitti 100 miljardin dollarin rajan. Tammikuussa
kansainväliset luottoluokituslaitokset nostivat Intian luokitusta. Tuoreet tilastouutiset
kertovat, että bruttokansantuotteen kasvu kiihtyi syksyllä yli kahdeksan prosentin
vuosivauhtiin. Maataloudessa viime satokausi tuotti vuosiin parhaat tulokset.
Yhdysvaltalaiset ja länsieurooppalaiset yhtiöt jatkoivat töidensä ja työpaikkojensa
siirtämistä Intiaan. Tietokoneohjelmien viennin kasvu on yhä voimakasta. Pääministeri
Atal Bihari Vajpayeen hallitukselta ei puutu aineistoa, kun se etenee kohti
parlamenttivaaleja India Shining mainoskampanjalla.
Ihmiskauppa
laajenee
Kehitys (08.03.2004 - Juhani Artto) Niille,
jotka haluavat tarkentaa ihmiskaupan tuntemustaan, Yhdysvaltojen viime kesäkuussa
julkaisema 2003
Trafficking in Persons Report (pdf-tiedosto, 177 sivua) on ensiarvoista luettavaa.
Yhdysvallat toimii ihmiskauppaa vastaan tosissaan. Raportointi perustuu vuonna 2000
hyväksytyn lain määräyksiin.
Vientiluottokampanjaa kannattaa
kuunnella
Kehitys (08.03.2004 - Juhani Artto) Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja (www.vientiluotto.net) julkaisi lokakuussa 2003
selvityksen brasilialaisen Aracruzin jättimäisen sellutehtaan kielteisistä ympäristö-
ja sosiaalisista vaikutuksista. Raportin mukaan ne ovat mittavia. Tutkimus ei ole saanut
Suomessa paljon julkisuutta, vaikka Aracruzilla on vahvat kytkennät Suomen
liike-elämään. Edellisen tutkimusraporttinsa Vientiluottokampanja julkaisi syyskuussa
2003. Siinä analysoidaan Suomen viennin ja tuotannollisten investointien ympäristö- ja
sosiaalisia vaikutuksia Kiinassa. Aineisto toimii hyvänä avauksena tärkeän aiheen
konkreettiselle tutkimiselle.
Puutetta
kaukonäköisistä päättäjistä:
Verkkoasentajien
työpaikkojen väheneminen
lisää onnettomuuksien ja häiriöiden riskiä
Vasama (16.01.2004 - Juhani Artto) Suomi ei ole ainoa teollisuusmaa, jossa sähkön
laadusta on viime vuosina tullut kirpeäsävyisten keskustelujen aihe. Syynä ovat laajoja
alueita tunneiksi ja jopa vuorokausiksi pimentäneet katkot. Vakavilta häiriöiltä
eivät ole välttyneet edes vauraat metropolit, kuten New York, Tukholma ja Helsinki. Moni
on alkanut epäillä, että sähköalan vapauttaminen kilpailulle ja lyhytnäköisen
voitontavoittelun korostuminen ovat alkaneet heikentää palvelua. Tällaisia ääniä on
kuulunut myös sähköliittolaisten joukosta. Ovatko epäilyt aiheellisia? Onko sähkön
laatu Suomessa oikeasti huonontunut tai vaarassa huonontua?
Kansainvälisessä oikeudessa
eletään Yhdysvaltojen aikaa
Kehitys (05.12.2003 - Juhani Artto) Yhdysvaltojen hyökättyä maaliskuussa 2003
Irakiin, suomalaisten oikeusoppineiden ja tutkijoiden ryhmä esitti julkisesti, että
hyökkäys rikkoo kansainvälistä oikeutta. "Yhdysvaltain sotilaallisella
toiminnalla ei ole mitään kansainvälisen oikeuden tukea. Sota on laiton ja uhkaa
kansainvälistä oikeusjärjestystä", kannanotossa todettiin. Kannanoton
allekirjoittajiin kuulunut Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti
Koskenniemi totesi lokakuun lopulla Kehitys-lehdelle, että useimmat kansainvälisen
oikeuden asiantuntijat ovat yhä samalla kannalla. "Yhdysvaltoihin ei kohdistunut
Irakin taholta YK:n peruskirjan 51. artiklan tarkoittamaa hyökkäystä, joka olisi
oikeuttanut ryhtymiseen sotaan."
Kiinassa
työttömyys pahenee
Kehitys (05.12.2003 - Juhani Artto) Viime kuukausina
Suomessa on havahduttu Kiinan kykyyn kilpailla yritysten sijoituksista niin, että se vie
työpaikkoja suomalaisilta. Vastaava ilmiö on herättänyt huolestuneisuutta muiden
teollisuusmaiden lisäksi myös monessa kehitysmaassa. Suomessa kehityksen syitä ja
pysäyttämisen mahdollisuuksia on ehditty käsitellä monipuolisesti, mutta kiinalaisten
näkökulma asiaan on jäänyt vähälle huomiolle. Sen vuoksi Kiina on profiloitunut
kommenteissa ja arvioissa maaksi, joka kahmii epäoikeudenmukaisilla keinoilla ja
ennennäkemättömällä teholla sijoituksia ja työpaikkoja. Hahmotelmissa muista maista
on tullut ylivoimaiseksi ponnahtaneen Kiinan uhreja, joilla on kiire keksiä uusia
ratkaisuja omien oikeuksiensa puolustamiseksi. Kuitenkin Kiinakin kärsii useimpien muiden
maiden tavoin massatyöttömyydestä. Kiinalla on nykyisen ja ennustetun
työllisyysongelmansa näkökulmasta täysi syy vahvistaa asemaansa maailmanlaajuisessa
kilpailussa työpaikoista.
Teva-tuotanto keskittyy Kiinaan
Kehitys (05.12.2003 - Juhani Artto) Kiinan tekstiilien ja
vaatteiden markkinaosuus on laajentunut viime vuosina nopeasti. Suuntauksen ennustetaan
jatkuvan vahvana myös alan tuotteiden kansainvälisen kaupan rajoitusten purkamisen
jälkeen. Kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat rajoitukset ovat voimassa vuoden 2004
loppuun. Muun muassa teva-alan ammattiliittoja yhdistävä kansainvälinen ay-federaatio
ITGLWF arvioi, että Kiinan ylivoima johtaa muissa kehitysmaissa miljoonien
teva-teollisuuden työpaikkojen lopettamiseen.
Cancun antoi
kolme opetusta
Kehitys (05.12.2003 - Juhani Artto) Käsitykset Maailman
kauppajärjestön WTO:n syyskuussa pidetyn Cancunin kokouksen
"epäonnistumisesta" on syytä unohtaa, esittävät maailman nykykehitykseen
kriittisesti suhtautuvan IATP-tutkimuslaitoksen johtohenkilöt Mark Ritchie ja Kristin
Dawkins (www.fpif.org/commentary/2003/0310fairtrade.html).
Heidän mielestään kokous kuuluu viime vuosien menestyksellisimpiin kansainvälisiin
tapaamisiin. He perustelevat arviotaan kolmella Cancunissa toteutuneella saavutuksella.
- "Useimmat maat kieltäytyivät hyväksymästä tähän asti asioista
määränneiden vaatimuksia. Ensimmäistä kertaa WTO alkoi tuntua aidosti
maailmanlaajuiselta organisaatiolta."
- "Cancunissa monet ennen muuta kehitysmaiden hallitukset toimivat yhteistyössä
kansalaisjärjestöjen kanssa saaden poliittisen tuen lisäksi kipeästi kaipaamiaan
teknisiä analyysejä."
- Kolmantena saavutuksena Ritchie ja Dawkins mainitsevat Cancunin tapaamisen yhteydessä
järjestetyt Reilun kaupan ensimmäiset kansainväliset messut.
Ritchien ja Dawkinsin mielestä Cancunin virallinen kokous ei päättynyt
tuloksettomasti hyvien ideoiden puutteen vaan poliittisen tahdon puutteen vuoksi.
Tapol on
puolustanut 30 vuotta indonesialaisten ihmisoikeuksia
Kehitys (05.12.2003 - Juhani Artto) Ihmisoikeuskampanja
Tapol on hieno esimerkki pienen mutta sinnikkään ja periaatteellisen
solidaarisuusryhmän mahdollisuuksista vaikuttaa historiaan. Alussa 30 vuotta
sitten haasteena oli Indonesian kymmenien tuhansien poliittisten vankien
vapauttaminen. Vankeuteen ja pakkotyöhön heidät oli alistanut vuoden 1965
vallankaappauksessa valtaan nousseen kenraali Suharton hallinto. Vallankaappaajat
surmasivat arviolta miljoona henkeä ja pidättivät 600 000.
Vastaisku Kiina-ilmiölle?
Automaatio tuo työpaikkoja
takaisin halpatuotantomaista
PRO (marraskuu 2003 - Juhani Artto) Uutiset työpaikkojen
siirrosta Kiinaan ja muihin halpatuotantomaihin ovat viime kuukausina koetelleet
suomalaisten uskoa omaan tulevaisuuteemme. Kännykkäteollisuuden alihankkijana toimivan
Perloksen toimitusjohtaja Timo Leinilä kuuluu niihin, joilta usko Suomen mahdollisuuksiin
ei ole loppunut. "Lyhyellä tähtäimellä pärjääminen tulee varmasti olemaan
vaikeata, mutta pitkällä aikavälillä osaamisemme ja esimerkiksi joustava automaatio
voivat turvata Suomen aseman." Leinilä visioi jopa työpaikkojen siirtoja
paluusuuntaan.
Henkilöstö
välillä äärirajoilla
PRO (marraskuu 2003 - Juhani Artto) Toimiminen ankarasti
kilpaillulla ja nopeasti muuttuvalla alalla näkyy jatkuvasti kovina työpaineina, toteaa
Perloksen Pohjois-Karjalan yksiköiden TU:n pääluottamusmies Eero Timonen.
"Välillä organisaatiossa on aivan äärirajoilla työskenteleviä ihmisiä.
Varsinkin suunnittelupuolella burn-out-tapaukset ovat olleet lähellä." Neuvottelut
työnantajan kanssa ovat kuitenkin parantaneet tilannetta.
Virallinen
kehitysapu pieni osa Yhdysvaltojen tuesta kehitysmaille
Helsinki (Kehitys Utveckling 3-2003 - Juhani Artto) Viime
aikoina Yhdysvallat on käyttänyt viralliseen kehitysyhteistyöhön (ODA) vuosittain noin
10 miljardia dollaria. Se on vastannut 0,10 prosentin osuutta bruttokansantulosta.
Maailman rikkain maa on ollut teollisuusmaista kitsain virallisen kehitysavun antaja.
Vuonna 1962 Yhdysvaltojen päättäjät suhtautuivat viralliseen kehitysyhteistyöhön
paljon myötämielisemmin. He osoittivat siihen 0,58 prosenttia maansa
bruttokansantulosta. Osuus laski kuitenkin nopeasti jo 1960-luvulla. Vuosikymmenen lopulla
se oli 0,27 prosenttia. Vuonna 1979 BKTL-osuus oli enää 0,20 prosenttia, mistä se laski
vuoteen 1993 mennessä 0,16 prosenttiin. Vuonna 2002 presidentti George Bush sitoutui
julkisesti kehitysavun tuntuvaan kasvattamiseen.
USA painostaa
kansalaisjärjestöjä lojaaleiksi
Helsinki (Kehitys Utveckling 3-2003 Juhani Artto)
Englannin kielessä kansalaisjärjestöä tarkoittava sana - non-governmental organisation
korostaa erillisyyttä maan hallituksesta. Toukokuussa Yhdysvaltain
kehitysyhteistyöviraston Usaidin johtaja Andrew S.Natsios vaati kehitysyhteistyötä
tekeviltä kansalaisjärjestöiltä päinvastaista lähtökohtaa (www.usaid.gov/press/speeches/2003/sp030521.html).
Hollanti
sitoutunein kehitysmaiden tukija
Helsinki (Kehitys Utveckling 3-2003 - Juhani Artto)
Uusi Commitment to Development Index CDI sitoutuminen kehityksen tukemiseen -
mittaa rikkaiden maiden tukea kehitysmaille kuudella muuttujalla. Ne kuvaavat 21 rikkaan
maan kehitysapu-, kauppa-, maahanmuutto-, investointi-, rauhanturva- ja
ympäristöpolitiikkaa. Mittaustavan ovat luoneet Center for Global Development ja Foreign
Policy lehti. Suomi sijoittuu indeksoitujen maiden joukossa mutasarjaan. Sitä
heikommille pisteille jäävät pohjalta lukien ainoastaan Japani, Yhdysvallat, Australia
ja Kanada. Länsi-Euroopan 16 indeksoidusta maasta Suomi on huonoin. Kärkimaiksi
osoittautuvat Hollanti, Tanska ja Portugali. Ruotsi löytyy sijalta 8, Norja sijalta 10.
HIPC-aloite laahustaa
Helsinki (Kehitys Utveckling 3-2003 - Juhani Artto) Vuosituhannen vaihteen molemmin
puolin sosiaalisesti ja poliittisesti laaja liike vaati kehitysmaiden epätoivoisen
suurten velkojen anteeksiantoa. Painostus vaikutti kohteissaan niin, että suurimmat
talousmahdit tunsivat tarvetta tehdä jotain velka-asiassa. Tämä myönnetään suoraan
Maailmanpankin evaluaatio-osaston huhtikuussa julkaisemassa tutkimuksessa Debt Relief for
the Poorest.
Hätäapua kohdennetaan
väärin
Helsinki (Kehitys Utveckling 3-2003 - Juhani Artto) Hätäavun kohdentumisessa on
rakenteellinen vääristymä. Inhimillisen hädän suuruuden ohella hätäavun jakaumaan
vaikuttavat antajamaiden strategiset tarpeet sekä median huomio. Näin todetaan World
Disasters Report 2003:ssa, jonka julkaisivat heinäkuussa Punaisen Ristin ja Punaisen
Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto IFRC. "Suuntaus on lopetettava",
tekijät vaativat. Tuoreena esimerkkinä raportissa vertaillaan suhtautumista Irakiin ja
Afrikkaan keväällä 2003. Vetoomukset Irakin hätäavun puolesta johtivat nopeasti
huomattavasti suurempiin avustussummiin kuin vetoomukset kymmenien miljoonien
nälänhädästä kärsineiden afrikkalaisten auttamiseksi.
Acta Printin synkkä alkupaukku:
Editan ja Alma Median
kannattavuusjahti kaataa 200 työpaikkaa
Kirjatyö (30.05.2003 - Juhani Artto) Perjantai 16.5. muodostui vuosikausiin
synkimmäksi päiväksi suomalaisten kirjatyöntekijöiden työuralla. Viisi päivää
aiemmin perustettu Acta Print ilmoitti, että uuteen yhtiöön siirtyvistä 550
työntekijästä 200 menettää työpaikkansa. Tyrmäävin isku osuu graafisen
teollisuuden vankkojen perinteiden Porvooseen, jossa Tarmolan offset-painon toiminta
lopetetaan kokonaan. Yksikössä on 117 työpaikkaa.
Maailmanpankki
aloittelemassa yhteistyötä ay-liikkeen kanssa
Kehitys (2-2003 - Juhani Artto) Maailmanpankki
julkaisi helmikuussa yhteenvedon* yli tuhannesta tutkimuksesta, joissa on selvitelty
ay-liikkeen ja kollektiivisten työehtosopimusten taloudellisia vaikutuksia. Tekijät
suodattavat sekä teollisuusmaita että kehitysmaita koskevasta laajasta aineistosta muun
muassa yleistyksen, jonka mukaan ammatillinen järjestäytyminen hillitsee palkkaerojen
kasvua. Työmarkkinaosapuolten yhteistyö hallituksen kanssa puolestaan auttaa sopeutumaan
maailmantalouden äkillisiin muutoksiin, selvityksessä päätellään.
Suomesta SASK:n kautta tukea kehitysmaiden ay-järjestöille
Kehitys (2-2003 - Juhani Artto) Maailmanpankin lämpeneminen ay-liikkeen suuntaan on
Suomen näkökulmasta myönteistä. "Maailmanpankin tulee olla vuoropuhelussa
kansalaisyhteiskunnan kanssa niin kansallisella kuin maailmanlaajuisella tasolla ja
dialogin tulee koskea sekä kansalaisjärjestöjä että ay-liikettä", UM:n
globaaliasioiden linjan kehitysrahoitusyksikön päällikkö Pasi Hellman määrittelee.
Briteiltä apua
budjettitukena
Kehitys (2-2003 - Juhani Artto) Termi budjettituki
kuulostaa umpikuivalta byrokratian kieleltä, mutta itse asia kuuluu kehitysyhteistyön
kuumimpiin kysymyksiin. Toiset maat antavat suoraa budjettitukea kehitysmaille, toiset
suhtautuvat siihen pidättyväisesti. Ruotsi kuuluu edellisiin, Suomi jälkimmäisiin.
Suorassa budjettituessa antajamaa rahoittaa yksittäisten hankkeiden sijasta
vastaanottajamaan sektorikohtaisia ohjelmia.
UNDP tutkii, miten kauppa
saadaan
palvelemaan inhimillistä kehitystä
Kehitys (2-2003 - Juhani Artto) Suomessa moni
kehitysmaa-aktiivi kokee tietävänsä liian vähän ja ylimalkaisesti, mitä pitävät
sisällään TRIPS, TRIMs, GATS ja moni muu maailmankaupan avaintermi. YK:n
kehitysohjelman UNDP:n 341-sivuinen uutuus Making Global Trade
Work for People (2003) palvelee heitä tehokkaasti. Teos käy systemaattisesti läpi
kansainvälisen kaupan sääntöviidakon kaikki keskeiset osa-alueet.
Tupakasta toimeentuloa
sadalle miljoonalle ihmiselle
Kehitys (2-2003 - Juhani Artto) Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että
sata miljoonaa ihmistä saa tuloja tupakkaan liittyvistä elinkeinoista. Lukuun
sisältyvät tupakan viljelijöiden, jalostajien ja jakelijoiden lisäksi henkilöt,
joiden toimeentulo liittyy tupakan kulutuksen vastustamiseen. Tupakan työllistämistä
ihmisistä 90 prosenttia elää kehitysmaissa.
Brasilia kehitysmaiden kärkeen
isäntäkoneiden määrässä
Kehitys (2-2003 - Juhani Artto) Internetin isäntäkoneiden (engl. hosts)
määrä maailmassa kasvoi Internet Software Consortiumin (ISC) Internet Domain Surveyn
mukaan tammikuusta 2002 tammikuuhun 2003 yhteensä 13,2 prosenttia. Se merkitsi lähes 28
miljoonan isäntäkoneen lisäystä. Siitä puolet kertyi isäntäkoneista, joiden kotimaa
ei ISC:n käyttämällä tutkimusmenetelmällä selviä. ISC:n mukaan Brasilia on noussut
ohi Taiwanin kolmannen maailman kärkimaaksi internetin isäntäkoneiden määrässä
(luvut miljoonaa isäntäkonetta).
DAC:n uusi puheenjohtaja:
Suomen hallitusohjelman
kehy-ratkaisu signaali koko Euroopalle
global.finland (09.04.2003 - Juhani Artto) Myös
Britanniassa jännitetään, mitä kehitysyhteistyöstä todetaan Suomen valmisteilla
olevassa hallitusohjelmassa. "Suomen uuden hallituksen konkreettinen sitoutuminen
kehitysrahoituksen laajentamiseen olisi hyvä signaali koko Euroopalle. Jos tällaista
kantaa ohjelmasta ei löydy, se olisi varmasti monelle pettymys." Näin totesi eilen
Helsingissä Britannian kehitysyhteistyöosaston DFID:n (www.dfid.gov.uk)
osastopäällikkö Richard Manning.
Eikö keskustelun voimaan
luoteta?
Netissä ay-liike keskittyy
jakamaan tietoa ylhäältä alas
Palkkatyöläinen (05.03.2003 - Juhani Artto) Postiliiton nettisivustossa on keskusteltu vilkkaasti
lokakuun lopusta 2002 lähtien. Viesteissä on käsitelty muun muassa
työterveydenhuoltoa, palkankorotuksia, lomaetuja, SAK:ta, arkipyhäkorvauksia,
Postiliittoa ja työvaatteita. Tiukasti on kirjoitettu myös sodanuhasta ja ison
ammattiosaston radikaalin vetäjän osanotosta itsenäisyyspäivän mielenosoitukseen
presidentinlinnan lähikaduilla. Samantapaisia kaikille avoimia keskustelupalstoja
ylläpitävät SAK, KTV ja eräät muut
ay-järjestöt. Pääosa ay-järjestöistä ei ole kuitenkaan alkanut kokeilla, miten
avoin nettikeskustelu järjestön toimintaa hyödyttää. Siitä paljolti johtuu, että
suomenkielisessä internetissä työelämää ja ay-liikettä koskeva keskustelu on niiden
merkitykseen verrattuna vähäistä.
FreeFind vs. Google
Viikkoliite NYT (21.02.2003 - Juhani Artto) Kuka tahansa voi nyt komistaa
domain-osoitteessa olevaa kotisivuaan sen sivuihin kohdistuvalla hakutoiminnolla. Google
ja FreeFind tarjoavat maksuttomasti tällaista palvelua. Onko niiden ominaisuuksissa
eroja? Kotisivuni aineistoon kohdistettu testimatsi sujui yllätyksellisesti.
Uusi suunta maailmalla:
Laatulehtien verkkopalvelut
maksullisiksi
Journalisti (24.01.2003 - Juhani Artto) Laatulehtien maksuttomat nettipalvelut ovat
maailmanlaajuisesti yhä muhkeat. Yksin pikakierros Googlen uudehkolla uutissaitilla riittää sen todistamiseen. Google
indeksoi 4 000:n tiuhaan päivitettävän tiedotusvälineen juttuja ja tulostaa niitä
hakusanojen perusteella 30 vuorokauden ajalta. Usea huomattava julkaisija on kuitenkin
muuttanut lähes kaiken sähköisen tarjontansa maksulliseksi.
Uusista pelisäännöistä
neuvotellaan:
Palvelujen kaupalla yli
rajojen kasvava merkitys suomalaisille
Kaikki pelissä / Sähköiset lisäsivut
(01.12.2002 - Juhani Artto) Mitä on palvelujen kansainvälinen kauppa? Moni kansalainen,
jolla on varmaa tietoa tavaroiden viennistä ja tuonnista, on epävarma siitä, mitä
palveluiden ulkomaankaupalla tarkoitetaan. Kuitenkin palvelujen tuonti ja vienti
vaikuttavat yhä enemmän ja yhä useamman suomalaisen elämään seuraavien vuosien ja
vuosikymmenten aikana. Paraikaa Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on menossa
neuvottelukierros, jonka tavoitteena on uudistaa palveluiden kansainvälisen kaupan
pelisääntöjä. Tutustu sekä kansainvälisen palvelukaupan perusasioihin että menossa
olevaan neuvottelukierrokseen.
Talkoot haitilaisittain
Palkkatyöläinen (05.03.2002 - Juhani Artto) Mathieu
Marcel, 28, elää Capotillen kylässä Haitin koilliskulmassa. Hänen kotiseutunsa on
läntisen pallonpuoliskon köyhimmän maan köyhintä aluetta, mutta Mathieu ei valita.
Haukkuuko
ympäristöjärjestö väärää puuta?
Luonto-Liitto syyttää Stora Ensoa
maiden riistämisestä thai-asukkailta
Paperiliitto (06.11.2000 - Juhani Artto) Luonto-Liitto otsikoi 12.10.2000 tiedotteensa
"Stora Enso mukana riistämässä maita paikallisilta Thaimaassa". Onko näin?
Mistä on kysymys?
Korruption kova hinta
Kehitys Utveckling (4/1994 - Juhani Artto) Kehitysmaissa
rehottava korruptio on melkein tabu, vaikka sen taloudelliset, sosiaaliset ja moraaliset
seuraukset ovat jättimäisen kielteisiä. Sille ummistetaan silmät ikään kuin se olisi
ikuinen paha, joka väistämättä kuuluu maailman maitten enemmistön arkeen ja jolle ei
mahdeta mitään. Asenne on väärä, vastuuton ja vaarallinen. Väitän, että korruptio
tappaa miljoonia siinä missä aids ja malariakin. Kun alikehittyneen kansantalouden
toisesta päästä virtaa turvaan ulkomaille ja eliittien kotimaiseen kerskakulutukseen
miljardeja, toisessa päässä - pohjalla - kuollaan. Korruptio on yksi alikehityksen
jatkumisen suurimmista tekijöistä.
|